
– Tulemme rajaamaan kävijämäärän merkittävästi pienemmäksi kuin normaalisti, jotta kävijöiden ja työntekijöiden turvallisuus voidaan taata ja riittäviä etäisyyksiä noudattaa, painotti nuorisopalvelujen vastaava Katriina Rauman.
Kevään ajan nuorisopalvelut ovat muiden tavoin joutuneet toimimaan etänä, erilaisia sosiaalisen median kanavia hyödyntäen.
– Nuorilta on tullut viestiä siitä, että he kaipaavat nuokkaritoimintaa ja erityisesti sitä, että pääsevät ihan kasvokkain juttelemaan meidän työntekijöiden kanssa ja tämä oli se painava syy miksi nuorisotilat päätettiin ensi viikolla avata, korosti Rauman.
Vanttiin otetaan aluksi 30 nuorta kerrallaan, Kalannin nuokkarille 15 nuorta. Lisäksi aukiolojen ikärajoja on tarkasteltu uudelleen ja rajattu niin, että ryhmiä saadaan pienemmiksi. Nuorisotilojen aukioloajat ja iltojen ikärajoitukset löytyvät nuorisopalveluiden nettisivuilta ja somesta.
– Ainakin tässä alussa tulemme käyttämään erillistä järjestyksenvalvojaa Vantin ovella, joka vastaa sisääntulijoiden laskemisesta, ja auttaa työntekijöitä pitämään huolen henkilömäärän rajaamisesta, totesi Rauman.
– Seuraamme tilannetta ja iltojen sujuvuutta, ja teemme heti muutoksia jos se on tarpeen. Nuoret ovat jo olleet meihin yhteydessä, ja varmistelleet miten käytännössä nuokkareilla toimintaan. Uskomme, että yhdessä saamme aikaan turvalliset ja mukavat nuokkari-illat, lisäsi Rauman.
Kesäkuussa etsivä nuorisotyö järjestää omille nuorilleen kolme iltatapaamista, kaksi Vantissa ja yhden Kalannissa.
– Lisäksi meillä on täällä Vantissa perjantaisin etsivän nuorisotyön aamukahvit kello 9 alkaen ja silloin meidän kanssa voi tulla ihan vain juttelemaan tai jos tarpeen niin voimme yhdessä selvittää viranomais- ym. asioita, kertoivat etsivä nuorisotyöntekijät Titta Brunou ja Linda Sarivaara.
Etsivä nuorisotyö on tavoitettavissa läpi kesän, heinäkuun kahta keskimmäistä viikkoa lukuun ottamatta.
– Olkaa nuoret, läheiset, perheet ja kaverit rohkeasti yhteydessä, jos tunnette tarvitsevanne tukea tai olette huolissanne. Voimme tavata joko ihan kasvokkain tai sitten etänä, muistuttivat Brunou ja Sarivaara.
Nuorisopalvelut suunnittelee myös muuta kesäohjelmaa peruttujen leirien ja retkien tilalle.
– Ajatuksena on järjestää tapaamisia ulkona pihapelien ja höntsäurheilun merkeissä. Jos kiinnostusta on, voimme mennä porukalla myös ihan vaikka vaan kävelylle tai retkelle vaikkapa rannalle. Mikäli voimme näitä ulkotapaamisia järjestää, niistä tiedotetaan netissä ja somekanavilla, selvitti nuoriso-ohjaaja Erika Raitanen
Kesäkuulle on järjestetty myös kerhotoimintaa. Lippispaja ja temppuilutunnit on tarkoitettu 2007–2009-syntyneille ja kerhot kokoontuvat niin keskustassa, Hakametsässä, Kalannissa kuin Lokalahdella. Kerhoihin ilmoittautuminen alkoi tiistaina.
– Panostamme kesäkuun toimintoihin nyt eniten, koska tällä hetkellä ainakin näyttää siltä, että toimintoja saa rajoitteiden mukaisesti järjestää. Elokuun toimintoja suunnitellaan varovasti jo nyt, mutta päätökset toiminnoista tehdään vasta lomien jälkeen, kertoi Katriina Rauman.