Nyt on taas aika mökkeillä

0

Pääministeri Sanna Marinin vetoomus koronaepidemian alkuvaiheessa jätti vahvan muistijäljen suomalaiseen mielenmaisemaan. ”Nyt ei ole aika mennä mökille”, kuulosti mökkikansan korvissa oudolta, vaikka perustelut suositukselle olivat ymmärrettäviä.

Nyt on siis taas aika mökkeillä – luvan kanssa ja vapaasti. Lomamatkoja ulkomaille ei edelläänkään suositella, mikä tulee vauhdittamaan kesämatkailua kotimaassa.

Viime viikonlopun uutiset kertoivat, että koronakevät on kiihdyttänyt vuokramökkien kysyntää rajusti. Vakka-Suomeen ilmiö ei ole vielä rantautunut, vaikka toki täälläkin kiinnostus on kevään edetessä kasvanut (US 19.5.).

Vapaa-ajan asuntojen käyttöaste on tulevana kesänä korkeampi kuin ehkä koskaan. Saattaa olla, että myös tyhjillään olleet mökit heräävät poikkeusoloissa uuteen eloon. Kun ulkomaille ei voi matkustaa, rahaa ja aikaa käytetään mökin uudistamiseen.

Vakka-Suomen kunnissa vapaa-ajan asukkailla on iso vaikutus ostovoiman vahvistajina. Pelkästään Uudessakaupungissa on noin 3000 ulkopaikkakuntalaista mökin omistajaa. He asioivat paikallisissa ruokakaupoissa ja ravintoloissa, tekevät remontteja, sisustavat ja käyttävät puutarha-alan palveluja.

Mökkeily ei ole ainoastaan keski-ikäisten ja vanhemman sukupolven juttu. Omakotiliiton toukokuussa julkistaman kyselyn mukaan 18−34-vuotiaat ja kaupungissa asuvat kertoivat muita ikäryhmiä innokkaammin suunnitelmistaan viettää aikaa omalla tai suvun vapaa-ajanasunnolla tai vuokramökillä.

Mökkikesää vietetään poikkeusoloissa, mutta mökkipaikkojen rannoilla ja metsissä koronasta ei ole tietoa, ja epidemian voi hetkeksi unohtaa.

Luonto ja sen tarjoama rauha ja elämykset ovatkin monille tärkein syy mökkeilyyn.