Ravintolat avautuvat viikon kuluttua

0

Ravintolat, kahvilat ja kesäterassit kuuluvat Uudenkaupungin kesään niin olennaisesti, että ilman niitä kaupungin kesäelämä tuntuisi kovin autiolta. Ravintola-alan yrittäjät ja asiakkaat huokaisivatkin helpotuksesta, kun hallitus linjasi viime viikolla uusia ohjeistuksia.

Ravintolat voivat jälleen avautua, mutta tietyin rajoituksin.

Sisällä asiakaspaikkojen määrä on korona-aikana puolet normaalista, mutta terasseilla vastaavia rajoituksia ei ole. Turvavälejä pitää edelleenkin noudattaa. Tiskille ei voi jäädä notkumaan ja noutopöytiä ei sallita. Anniskeluaika päättyy kello 22.

Määräysten noudattaminen on erityisen tärkeää niin asiakkaiden kuin myös ravintoloiden ja kahviloiden henkilökunnan terveyden ja turvallisuuden näkökulmasta.

Vastuu rajoitusten toteutumisesta ja valvonnasta on ravintoloilla, mutta myös asiakkailla. Korona-aikana viranomaiset ja asiantuntijat ovat korostaneet yksilöiden vastuuta, eikä tämä jatkossa vähene, päinvastoin. Alkoholia pitää nauttia maltillisesti, kuten tietysti normaaliaikoinakin julkisilla paikoilla.

Toki myös aluehallintovirasto valvoo velvollisuuksien noudattamista. Jos puutteita ilmenee, viranomaiset voivat määrätä ravintolan suljettavaksi enintään yhdeksi kuukaudeksi.

Määräykset ovat voimassa näillä näkymin lokakuun loppuun asti. Hallituksen mukaan niitä voidaan kuitenkin muuttaa, ja tarvittaessa joko lieventää tai kiristää.

Tilannetta seurataan parin viikon välein, ja ensimmäinen tarkastuskohta on juhannusviikolla.