
Tekoäly oppii esimerkkien avulla. Tuhansia mallikuvia nähtyään se voi olla tarkempi ja nopeampi lajien tai minkä tahansa muun tunnistaja kuin ihminen. Tutkijat käyttävätkin tekoälyjä apunaan eri puolilla maailmaa.
Varsin näppärä tekoäly on ilmaiseksi kenen tahansa käytettävissä iNaturalist-sovelluksessa. iNaturalist on yhdysvaltalainen ei-kaupallinen luontohavaintosovellus. Sen amerikkalaisversio on ollut aiemminkin ladattavissa, mutta vasta nyt se on yhteistyössä Suomen Lajitietokeskuksen kanssa.
Se tarkoittaa, että sovelluksesta on olemassa suomenkielinen versio (tosin käännöstyö näyttää olevan vielä hieman kesken) ja se osaa ehdottaa Suomessa esiintyviä lajeja paremmin kuin ennen.
Päivän testailun perusteella iNaturalistin tekoäly on hämmästyttävän hyvä. Se tunnisti oikein niin metsäpolulta löytyneet luonnonkasvit kuin huonekasvit. Lemmikkirotankin laji meni oikein, kunhan sovelluksen käyttöön antoi sivukuvan, jossa näkyivät ruumiin mittasuhteet ja häntä. Huonotkin kuvat se tunnisti kyllä jyrsijäksi, mutta ehdotti lajiksi marsua.
Sovellus ei kuitenkaan perustu pelkkään tekoälyyn, vaan halutessaan kuvat voi julkaista sovelluksen käyttäjäyhteisön tarkistettavaksi. Vahvistus voi tulla jopa minuuteissa. Ei se ihan korvaa lintukirjaa tai kasviota, mutta on ainakin kevyempi kantaa mukana!
iNaturalist ei ole pelkkää hupia. Julkisiksi merkityt havainnot, joilla on paikkatieto ja muiden käyttäjien vahvistus, menevät osaksi Lajitietokeskuksen havaintotietokantaa.
Tavallisten ihmisten havainnot – joukkoistettu tiede – on monen eliöryhmän tuntemukselle elintärkeää, koska tutkijoita ei yksinkertaisesti ole mahdollista palkata tarpeeksi koluamaan maan joka kolkkaa.
Havaintoja on tietenkin voinut kertoa Lajitietokeskukselle jo aiemmin esimerkiksi laji.fi-sivuston kautta.
Sovelluksen toivotaan olevan paljon suositumpi, koska se on näppärä käyttää ja toimii samalla kertaa myös tunnistusapuna.
Toivottavasti Lajitietokeskuksen laariin sataa nyt tutkijoiden iloksi paljon nykyistä tarkempaa tietoa eri kasvien, sienten, eläinten ja muiden elävien esiintymisestä Suomessa.
Maija Karala