Urheilun supervuosi kuihtui

0

Vanhan sanonnan mukaan urheilu on maailman tärkein turha asia. Koronapandemian vuoksi urheilukin joutui väistämään monen muun asian ohella takavasemmalle odottamaan parempia aikoja.

Myöhemmin on huomattu, että monet urheilutapahtumat olivat pahimpia taudin levittäjiä, joten suuria kilpailuja yleisön kera tuskin järjestetään ihan pian.

Ajatus maailmasta ilman urheilua kuulostaa hirvittävältä noin 30 vuotta tiiviisti urheilua seuranneelle. Ymmärrän, että kaikki muutkin joutuvat nyt joustamaan, mutta kivaa se ei ole.

Viimeinen niitti oli, kun yleisurheilun EM-kilpailut peruttiin. Kisat piti järjestää elokuun lopussa Pariisissa, mutta tällä hetkellä urheilijoiden matkustaminen yhteen Euroopan taudinpesistä kuulostaa täysin mahdottomalta. Vaikka kisat järjestettäisiin ilman yleisöä, tarvittaisiin samaan paikkaan kuitenkin lukuisia toimitsijoita.

Vuoden 2020 piti olla urheilu supervuosi, jonka kohokohtia olisivat olleet Tokion olympialaiset ja jalkapallon EM-kisat. Lisäksi tietysti piti olla jokavuotiset jääkiekon MM:t, formulat, Jukolan viestit ynnä muut.

Yleisurheilut Pariisissa olisivat alkuperäisen suunnitelman mukaan olleet vain jämäkisat, mutta hetken ne olivat vuoden suurimmat kisat näköpiirissä. Kun Pariisin kisatkin peruttiin, tuntui hetken kuin ei olisi enää mitään mitä odottaa.

Tiedän, kuulostaa ylidramaattiselta. Eikä yhden penkkiurheilijan valitus paljon paina, kun maailmalla ihmiset taistelevat hengistään.

Helmi-maaliskuussa kävin vielä paikan päällä jääkiekko- ja koripallo-otteluissa ja käperryin joka viikonloppu sohvan nurkkaan seuraamaan talviurheilua. Maaliskuun puolivälin jälkeen kaikki loppui kuin seinään.

Tilanne on kummallinen, kun on tottunut, että joka päivä jossain urheillaan ja aina kalenterissa on seuraavat isot kisat.

Lapsena saatoin katsoa koko päivän urheilua, jos sitä vain televisiosta lähetettiin. Aikuisiällä olen sentään oppinut, että ihan jokaista kisaa ei tarvitse seurata eikä varsinkaan suunnitella muita menoja niiden mukaan.

Tämän asian – kuten nykyisin lähes minkä tahansa asian – kanssa pitää vain olla kärsivällinen. Saksassa pelataan jalkapalloa jo tällä viikolla, yleisurheilussa pienempiä kisoja järjestetään näillä näkymin kesällä ja syksyllä monet muutkin sarjat pyörähtävät jossain muodossa käyntiin. Niin ainakin uskon.

Jo televisiosopimusten vuoksi sarjat ja tapahtumat yrittävät kaikkensa, että edes jotain saadaan järjestettyä, mutta voi olla, että aika entinen ei koskaan enää palaa. Voi olla, että seuraavan parin vuoden aikana suuria yleisötapahtumia ei edelleenkään järjestetä.

Silloin pitää vain palata urheilun alkulähteille ja ottaa ilo irti pienistäkin tilaisuuksista.

Risto-Matti Kärki

tuottaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here