Uudenkaupungin terveyspalveluissa vältyttiin odotetulta korona-aallolta, joten kaupunkiin vauhdilla maaliskuun loppupuolella avattu infektio-osasto päätettiin sulkea huhtikuun lopussa.
– Sulkemisen syynä oli vähäinen potilasmäärä. Osastolla on hoidettu esimerkiksi kausi-influenssapotilaita. Nyt infektiopotilaiden eristyspaikat on varattu osasto 2:n toiselle käytävälle. Meillä ei ole osastoilla toistaiseksi todettu yhtään koronapositiivista tartuntaa, Uudenkaupungin terveyspalveluiden johtava ylilääkäri Pia Lahtinen kertoo.
Uudenkaupungin lähisairaalan osastoilla 1 ja 2 on paikkamäärää kasvatettu 23:een eli yhteensä vuodepaikkoja on käytössä 46.
– Tämä oli tosin meidän alkuperäinen suunnitelmamme jo ennen koronaepidemiaa, Lahtinen lisää.
Avoterveydenhuollon puolella on ilmennyt aiempaa enemmän positiivisia koronanäytteitä viimeisen viikon sisään. Perjantaiaamuun mennessä kaupungissa on todettu yhdeksän positiivista koronatartuntaa ja näytteitä on U-soten alueella otettu yli 400. Sairastuneet ovat pärjänneet kotihoidossa.
– Näistä yhdeksän positiivisesta viisi tuli viime viikolla. Sairaalahoitoa tai tehohoitoa vaatineita tapauksia ei ole ollut. Tartuntojen määrä ei ole täällä erityisen korkealla, infektiotaudeista vastaava lääkäri Antti Ahtiainen lisää.
Mikäli koronaepidemia pahenee alueella ja koronapositiivisille potilaille tarvitaan lisää osastopaikkoja, niin kaupungin infektio-osasto saadaan uudelleen auki lyhyellä varoitusajalla.
– Infektiovastaanoton jatkoa pohditaan erikseen, mutta toistaiseksi sen toiminta jatkuu nykyisellään. Kävijämäärät ovat siellä vähentyneet, tosin esimerkiksi maanantaina oli pieni kävijäpiikki. Infektiovastaanotoltakin on pystytty hieman vähentämään henkilöstöä ja siirtämään heitä normaaliin toimintaan, Lahtinen toteaa.
Valtaosa Uudenkaupungin terveyskeskuksen toiminnoista on nyt palautettu ennalleen, tosin Lahtisen mukaan joissakin toiminnoissa on yhä hieman haasteita henkilöresurssien suhteen.
– Toki mikäli tilanne äkillisesti voimakkaasti pahenisi, joudutaan taas terveyskeskuksen toimintoja supistamaan, Lahtinen huomauttaa.
Lahtinen haluaa kommentoida myös Uudenkaupungin Sanomien tekstaripalstalla olleita ihmettelyitä terveydenhuollon henkilökunnan suojainten käytöstä.
– Terveydenhuollossa noudatamme sairaanhoitopiirin ohjeistusta maskien käytössä potilaskontakteissa, Lahtinen korostaa.
Myös Uudenkaupungin kaupungin tarjoamien kotisairaalan palveluiden kysyntä on kasvanut tänä keväänä selvästi ja infektio-osaston sulkemisen jälkeen on kaupungissa pystytty lisäämään kotisairaalan henkilöstöä.
– Sama paikkamäärä, joka on nyt maksimissaan 10, kattaa koko U-soten yhteistoiminta-alueen. Aiemman infektio-osaston henkilöstö on siis jakautunut nyt osastoille 1 ja 2 sekä kotisairaalaan alkuperäisen, ennen korona-aikaa, tehdyn suunnitelman mukaisesti, Lahtinen selventää.
Kustavin ja Pyhärannan terveysasemat on avosairaanhoidon osalta avattu osittain ja neuvolapalvelut ovat sielläkin toimineet koko ajan.
Juttua on korjattu 1.6. 2020 klo 7.46, otsikossa väitettiin virheellisesti, että infektiovastaanotto olisi suljettu. Näin ei kuitenkaan ole, vaan infektio-osasto on suljettu.