Uudenkaupungin suloisuus ja sympaattisuus yllättivät Iida Huhtalan

0
Runsaat 1,5 vuotta Uudenkaupungin kaupungilla viestintä- ja asiakaspalvelutehtäviä hoitanut Iida Huhtala yllättyi sympaattisen pikkukaupungin suloisuudesta.

Iida Huhtala aloittaa työpäivänsä aamuseitsemältä kotonaan Raumalla. Kun koneen ääreen asettuu tarpeeksi varhain, saa varmuudella pari tuntia keskeytymätöntä työskentelyrauhaa ennen kuin 9- ja 6-vuotiaat lapset ovat aamutoimiensa jälkeen valmiita päivän opiskeluihin ja puuhiin.

Runsaan kuukauden kestäneen poikkeustilanteen aikana Uudenkaupungin kaupungin media- ja asiakaspalvelusihteerinä toimivan Huhtalan etätyöpäivät ovat ehtineet asettua uomiinsa jo varsin hyvin.

– Alkuun oli tietysti aika hektistä ja päivät venyivät, kun tiedottamista oli paljon, mutta nyt tilanne on jo rauhoittunut. Onhan tämä etätyön tekeminen omanlaistaan, kun lapset tuossa pyörivät ja keskeytyksiä tulee, mutta onneksi osaan aika hyvin vetäytyä omaan kuplaani ja keskittyä kulloinkin käsillä olevaan hommaan, Huhtala kertoo tämänhetkisestä työarjestaan.

Hän aloitti tehtävässään syksyllä 2018 vuosien järjestötyöuran jälkeen. Avoinna ollut kaupungin tehtävä tuntui heti omalta.

– Vaikka olen lapsuuteni kesät viettänyt Pyhärannassa ja sieltä aina Uudessakaupungissa satunnaisesti käytiin, en tiennyt kaupungista paljoakaan. Paikan suloisuus ja sympaattisuus yllättivät. Työssä olen myös viihtynyt tosi hyvin. Meillä on hyvä tiimi ja kannustava ilmapiiri.

Kuntalainen törmää Huhtalan työhön varmimmin kaupungin kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa, joiden päivittäminen on hänen päävastuullaan.

Normaalisti hänet voi tavata arkisin palvelupiste Passarin tiskin takana, mutta koronaviruksen myötä työ on nyt painottunut viestintään.

– Työaikani jakautuu puoliksi Passarin asiakaspalveluun ja viestinnän tehtäviin. Passarissa neuvon kuntalaisia monenlaisissa kysymyksissä aina venepaikkojen varaamisesta kaava-asioihin. Viestinnän puolella vastaan verkkosivujen kokonaisuudesta, teen sisällöntuotantoa ja pyrin kehittämään viestintää eteenpäin. Viime vuonna yksi suuri projekti oli kaupungin intranetin uudistaminen, sen käyttöönotto tosin jäi nyt vähän kesken tästä tilanteesta johtuen, Huhtala selvittää.

Päässä risteilevät työajatukset Huhtala nollaa astangajoogassa, jota hän harrastaa normaalioloissa pari kertaa viikossa ohjatuilla tunneilla.

– Se on yhtä aikaa meditatiivista ja haastavaa, kun sen hetken keskittyy vain hengittämiseen ja liikkeeseen. Nyt harrastus on tietysti tauolla, mutta välillä kotonakin vetäydyn makuuhuoneeseen joogaamaan. Sen ajan lapset osaavat pysytellä poissa, kun tietävät, että äiti joogaa, Huhtala naurahtaa.

Joogan ohella vapaa-aikaan mahtuu myös lauluharrastus. Huhtala kuuluu yhdeksänhenkiseen Lauluyhtye Myyttiin, joka on pääasiassa pop-vaikutteista kansanmusiikkia esittävä accappella-kokoonpano. Lauluyhtye konsertoi toisinaan ja on äänittänyt pari levyäkin.

– Me ollaan vähän hajaannuttu ympäri Suomen, mutta harjoitellaan yleensä viikonlopun mittaisilla laululeireillä Raumalla. Kaikki tietysti harjoittelevat paljon myös kotona, jotta harvoissa kokoontumisissa sitten päästään keskittymään itse asiaan, Huhtala kertoo.

Juuri nyt lauluharjoituksetkin ovat luonnollisesti tauolla. Harrastuksiaan enemmän Iida Huhtala kertoo kuitenkin poikkeusoloissa kaipaavansa perhettä, ystäviä ja ihan tavallista arkea kohtaamisineen.

– Tavallisesti minun vanhempani ovat hyvin paljon mukana meidän arjessa, mutta nyt ollaan noudatettu tiiviisti näitä ohjeistuksia, kun isänikin on jo aika iäkäs. Nyt, jos saisin tehdä mitä vain, järjestäisin varmaan grillibileet, joihin kutsuisin vanhemmat, sisarukset ja ystävät. Heitä kaikkia on kova ikävä.

Joskus poikkeustila kuitenkin tulee myös loppumaan. Sitten, tai ehkä joskus myöhemmin tulevaisuudessa kun lapset ovat isompia, haaveissa siintää lisäopinnot. Toinen maisterin tutkinto tai tohtoriksi väitteleminen voisivat kiinnostaa.

– Rakastan opiskelemista ja oppimista. Minulla on filosofian maisterin paperit aluetieteestä, mutta koko työurani olen tehnyt viestinnän parissa, joten ehkä sen opiskeleminen voisi kiinnostaa. Onneksi viestintä on alana sellainen, joka kehittyy koko ajan ja tyydyttää myös oppimisen janoa tälläkin hetkellä, Iida Huhtala hymyilee.

Päivi Sappinen

Iida Huhtala

Aamulla ensimmäisenä… menen suihkuun.

Kahta en vaihda… aamukahvi ja some.

Arjen paras hetki… iltasatu lapsille.

En koskaan muista… sukulaisten syntymäpäiviä.

Ystävieni mielestä olen… positiivinen, jalat maassa ja luotettava.

Juuri nyt odotan… normiarkeen palaamista.