Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueella ainakin neljä koronatartuntaa

0
Koronatestejä on alueella tehty 209 kappaletta.

Uudenkaupungin terveydenhoidon yhteistoiminta-alueella on torstaihin mennessä todettu neljä koronavirustartuntaa. Koronatestejä on alueella tehty 209 kappaletta.

– Karanteeneja on tällä hetkellä voimassa muutama. Kukaan ei ole alueellamme päätynyt sairaalahoitoon tai kuollut koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen, Uudenkaupungin terveyskeskuksen yhteistoiminta-alueen tartuntataudeista vastaava lääkäri Antti Ahtiainen kertoo.

Ahtiainen korostaa, että terveyspalveluissa on turvallista asioida, eikä muiden sairauksien hoitamista kannata liikaa pitkittää. Ihmiset ovat koronatilanteesta huolimatta soittaneet ja varanneet aikoja puhelimitse myös muiden sairaustapausten hoitamiseksi.

Ahtiainen muistuttaakin, että on myös jatkossa tärkeää soittaa ennen asiointia ajanvaraus- ja neuvontapalvelun numeroon 02 8451 2400.

– Infektiovastaanotolle ohjataan ajanvarauksella edelleen akuutit hoitajan tai lääkärin vastaanottoa tarvitsevat infektiopotilaat sekä aamuisin korvakipuiset lapset, Ahtiainen lisää.