Ensi viikon maanantaista alkaen maanteillä ja vesillä liikkumista ohjaavat uudet säännöt. Uusi tieliikennelaki ja vesiliikennelaki astuvat voimaan kesäkuun alussa.
Uudistusten on tarkoitus lisätä turvallisuutta niin maalla, merellä kuin järvissäkin.
Liikenteessä vastuu turvallisuudesta on jokaisella tiellä liikkujalla olipa sitten autoilija, veneilijä, mopoilija tai jalankulkija. Näin on ollut ennenkin, mutta nyt se näkyy entistä vahvemmin myös lakiin kirjattuna.
Uutta on muun muassa ennakointivelvollisuus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi koulun lähellä pitää varautua lasten yllättäviin liikkeisiin. Onnettomuustilanteita arvioitaessa otetaan huomioon myös tienkäyttäjän paikallistuntemus.
Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen määrittelee, että ennakointi on riskien tunnistamista ja niiden välttämistä omaa toimintaa muuttamalla. Tienkäyttäjän pitää ottaa itsensä lisäksi huomioon myös muut liikkujat.
Vesiliikennelakiin on kirjattu, että venekunnalla pitää olla etukäteen määritelty päällikkö. Huviveneilyssä tämä on uusi käytäntö.
Laiminlyönneistä päällikölle voidaan uudistuksen myötä määrätä liikennevirhemaksu samalla tavalla kuin tieliikenteessä.
Päälliköllä on vastuu matkustajien turvallisuudesta ja myös veneen varusteista. Niihin kuuluu muun muassa pelastusliivit. Ne on myös syytä pukea päälle aina vesillä ollessa, vaikka käyttöpakkoa ei olekaan lakiin kirjattu.