Vau, mikä rakennus!

0

Sivistys- ja hyvinvointikeskuskus -hanke eteni tällä viikolla vaiheeseen, jossa kuntalaiset saivat vihdoin nähdä kuvia tulevasta rakennuksesta. Aika monen mielessä pyöri yksi sana: vau!

Sunnittelussa on kunnioitettu kaupungin historiaa ja ympäröivää miljöötä, mutta modernia arkkitehtuuria hyödyntävissä ratkaisuissa myös tulevaisuus ja uudet sukupolvet ovat vahvasti läsnä.

Projektipäällikkö Marko Kivistö oli odottanut tätä hetkeä pitkään. Hankintalain takia asiasta ei ole voitu tiedottaa yksityiskohtia ennen kuin päätös sai lainvoiman.

Medialle järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Kivistö luonnehti, että nyt on päästy hankintamenettelyn pakkopaidasta ja tiedottamisessa voidaan siirtyä avoimempaan aikaan.

Hän sanoi olevansa iloinen siitä, että hankkeesta on käyty vilkasta ja kriittistä keskustelua. Siinä on hänen mukaansa noussut esiin asioita, jotka ovat tarkentaneet valmistelussa mukana olevien katsetta. Kaupunkilaisten osallistuminen on jatkossakin tärkeää.

2500 neliön julkinen olohuone on synergian riemuvoitto. Kokonaisuus palvelee monenlaista toimintaa ja se on kaikenikäisten kuntalaisten käytössä aamusta iltaan.

Huoli taloudesta on realistinen, mutta päättäjät ovat edenneet hankkeessa koko ajan systemaattisesti, yksimielisesti ja tulevaisuuteen luottaen. Hyvät ja huonot ajat vaihtelevat, mutta elämä jatkuu.

Uudessakaupungissa kuntapolitiikkaa ovat tämän hankkeen kohdalla ohjanneet enemmän rohkeus ja halu kehittää kuin epäonnistumisen pelko.

Kaupunginjohtaja Atso Vainio uskoo vahvasti, että Uusikaupunki profiloituu sihy-hankkeen ansiosta dynaamisena seutukaupunkina.

Vuosi sitten tehdyssä tutkimuksessa Uusikaupunki nousi ykköseksiarvioitaessaseutukaupunkiensisäistä pitovoimaa. Toisin sanoen uusikaupunkilaiset eivät suunittele asuinkunnan vaihtamista.

Sihy-keskuksen ansiosta kaupungilla on mahdollisuus erottua muista ja kasvattaa vetovoimaansa uusien asukkaiden houkuttelemisessa.

Erityisesti nyt korona-aikana lähipalvelujen ja väljän asumisen arvostus on noussut uudelle tasolle.