Halla toi nälän

0

Koronakeväänä olen usein miettinyt kohtaamistani rovasti J.V. Heinosen (1902–1993) kanssa lähes 30 vuotta sitten. Olin sopinut hänen kanssaan radiohaastattelusta, mutta kun tuli nauhoituksen aika, iäkäs pappismies esittikin valmiiksi kirjoittamansa tekstin hallavuoden tuottamasta nälkäajasta.

Tämän kevään huoli maataloustöiden hoitumisesta sekä uutiset koronan aiheuttamasta nälänhädän uhasta maailmalla nostivat mieleeni välähdyksiä puheesta. Halusin kuulla sen uudestaan.

Itselläni ei ollut tallella nauhoitusta, mutta monien puhelinsoittojen ja sähköpostien jälkeen minua onnisti. Sain haltuuni kasetin, jolta puhe löytyi.

Oletin sen kertovan 1860-luvun suurista nälkävuosista, mutta kyseessä olikin vuosi 1917. Yöpakkanen heinäkuussa vei silloin paikoitellen sadon. Eurajoella asunut Juho Heinonen muisteli, miten aamulla hevosta laitumelta hakiessa tien vieressä olevan talon isäntä kutsui häntä katsomaan ruis- ja perunamaata. Ne olivat mustina murheellinen näky.

Samalla seudulla torppari tuli ulkoa sisälle ja sanoi perheelleen: ”Halla on vienyt meiltä tulevan talven leivän.” Leikkuuajan tullen tilalla korjattiin sirpillä yksittäisiä rukiin tähkiä silppukoriin. Samoin tehtiin ensikertaisesta heinämaasta, jossa kukinta oli hallayön jälkeen. Näin saatiin riihityksen ja myllyssä jauhatuksen jälkeen vajaa säkillinen vihreää rukiita.

Maalaiskylissä liikkui tuolloin paljon kerjäläisiä pyytämässä leipää ja jauhoja. Toiset pyysivät ostaa edes yhtä kiloa viljaa. Toiset pyysivät ilmaiseksi. Kaikki pyysivät nälkäänsä. Yleensä heille haluttiin antaa edes vähän.

Mieltä liikuttavasti Heinonen kuvaili kolmen lapsen äitiä, joka sanoi: ”Tänä aamuna minulla oli vain yksi sokeripala. Sulatin sen kuumassa vedessä ja annoin pienimmälle lapselle. Muut eivät saaneet mitään.”

Harvassa perheessä oli riittävästi ruokaa. Ja kun meiltä ihmisiltä leipä loppuu, täyttää meidät turvattomuuden tunne, jokaisen ihmisen, vanha rovasti muistutti. Sama pelko ja tunne taisi olla taustalla tämän kevään ruoan hamstrauksessa.

Sadan vuoden takaisessa tarinassa on muitakin yhtymäkohtia tähän päivään. Suomessa oli luotettu, että katovuoden sattuessa viljaa voitaisiin tuoda Etelä-Euroopasta Tanskan salmien kautta. Ettei 1860-luvun tragedia voisi toistua. Heinosen kertoman hallayön aikaan ne olivat kuitenkin suljettuna ensimmäisen maailmansodan takia. Tänä keväänä maamme rajat ovat olleet kiinni koronan vuoksi.

Vuoden 1917 vaikeat ajat saivat ihmiset osoittamaan lähimmäisenrakkautta ja jakamaan leipäpalansa. Myös korona on herättänyt auttamisen halun. Vapaaehtoistyöhön on ollut tunkua, ja naapuriapu on noussut uuteen arvoonsa.

Rovasti J.V. Heinonen halusi kertoa nuoruutensa hallavuodesta 1990-luvun alun laman kourissa kamppaileville ihmisille. Antaakseen perspektiiviä elämän vaikeuksiin. Sitä tarvitaan nyt korona-aikoinakin.

Virpi Adamsson

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here