Hyppy hissistä ja talous TPS:n ykkösprioriteetit

0
Etätöitä edelleen tekevä Jouko Peräaho kotimaisemissaan Uudessakaupungissa

Jouko Peräaho naurahtaa olevansa uusikaupunkilainen, jolla on mustavalkoinen sydän. Väri viittaa kahden vuoden päästä 100 vuotta täyttävään Turun Palloseuraan ja erityisesti perinteikkään seuran jalkapallopuoleen. Pörssiyhtiö UTG Mixing Groupin toimitusjohtaja on myös FC TPS:n hallituksen puheenjohtaja.

Peräahon tie jalkapallomaailmaan ja sitä kautta Tepsin mieheksi kulki oman pojan, nykyisin TPS:n Veikkausliigajoukkueessa pelaavan 26-vuotiaan Jonnin kautta.

– En voi sanoa, että olisin itse pelannut jalkapalloa, vaikka laji kiinnosti jo poikavuosina. Sotkeuduin mukaan puhtaasti oman juniorin kautta. Jonnilla oli pienestä asti vimma pyörittää palloa ja kun U:gissa alkoi harrastus vuosituhannen vaihteessa, mentiin mekin yhdessä pallokentälle. Siitä se lähti ja sillä tiellä ollaan edelleenkin.

– Kun oli itsekin innostunut ja resurssit olivat pienet, niin aika äkkiä isäkin sotkeutui mukaan toimintaan. Ikäluokka oli laaja ja myös lahjakas ja jonkun verran pärjättiin myös valtakunnan tasolla. Työtä sen joukkueen eteen tehtiin tosissaan ja sydämellä, Peräaho kertaa.

Jonni Peräaho siirtyi A-juniori-ikäisenä Turun Palloseuran riveihin ja samalla myös opiskelemaan Aurajoen Urheilulukioon. Isä-Jouko huomasi saman tien sotkeutuneensa itsekin TPS:n toimintaan ja kauden 2013 päätteeksi hänenkin kaulaansa ripustettiin kultamitali A-juniorien Suomen mestaruuden merkiksi.

– Sain viisikymppisenä sen, mitä en päässyt koskaan juniorina yrittämään, hän kuittaa.

Vuonna 2014 Jouko Peräaho aloitti TPS Turku Oy:n eli edustuksen taustayhtiön hallituksessa ja kesällä 2016 hänestä tuli kesken kauden sen puheenjohtaja.

– Se oli kieltämättä taloudellisesti aika vaikeaa aikaa, josta kuitenkin selvittiin. Järjestimme loistavasti onnistuneen joukkuerahoitusannin ja saimme kerättyä yli 300 000 euroa. Siinä tuli niin TPS-yhteisön voima kuin seuran tärkeyskin konkreettisesti esiin. Nyt meillä on noin tuhat omistajaa ja mikä tärkeintä olemme käytännön tasolla suurin piirtein velaton seura.

– Pelillisesti TPS on ollut minun aikanani hissijoukkue, mutta usko on vahva suunnan kääntämiseen. Meidän lähivuosien ykkösprioriteettimme ovat hyppy ulos hissiliikkeestä eli liigapaikan vakiinnuttaminen ja samalla tietysti talouden tasapainottaminen entisestäänkin. Olemme tehneet kaikilla rintamilla paljon strategiatyötä sen eteen, että tilanne olisi vakiintunut jo vuonna 2022, kun seura täyttää sata vuotta. Minusta TPS:n paikka on Veikkausliigassa, Peräaho tiivistää.

– Strategiaan kuuluu myös uuden sukupolven kasvattaminen seuratyöhön, jalkapallosta irti olevan liiketoiminnan virittäminen sekä tietysti myös yhteistyön kehittäminen emoseuran sisällä. TPS on vahva brändi, jolla on hyvin hoidettuna mahdollisuus nousta vielä paljon näkyvämmäksi. Avoimuus, läpinäkyvyys ja yhteisöllisyys ovat arvoja, joilla seuraa viedään eteenpäin, hän linjaa.

– Kaiken perustana on kuitenkin onnistunut juniorityö. TPS on perinteinen kasvattajaseura ja sellainen se tulee olemaan myös jatkossa. En ole ainoa, joka uskoo katsojienkin samaistuvan paremmin omiin kasvatteihin kuin ostomiehiin, näkee Peräaho.

Jouko Peräaho sanoo luottavansa siihen, että ensi vuodelle siirtyneiden jalkapallon EM-kisojen vaikutus tulee näkymään nosteena suomalaisessa futiksessa kaikella tasolla. Jos ja kun historiallinen paikka arvokisoissa hyödynnetään oikein, voi noste olla jopa vastaavaa luokkaa, mikä koettiin jääkiekossa Suomen voitettua ensimmäisen maailmanmestaruuden 1995.

– Olen luonteeltani peruspositiivinen ja eteenpäin katsova ihminen ja yritän nähdä hyvää myös koronapandemian vaikutuksissa suomalaiseen jalkapalloon. Minä kuulun siihen ryhmään, joka uskoo viruksen jopa lujittaneen koko jalkapalloyhteisöä ja samalla myös Veikkausliigaa, jolle on nostettava hattua tehdystä taustatyöstä. Toivoa kuitenkin täytyy, että mitään toista aaltoa ei enää koettaisi. Se voisi olla kohtalokas monelle seuralle.

– Liiga alkaa myöhässä ja ohjelma tulee olemaan kova, mutta siitäkin varmasti selvitään, Peräaho luottaa.

Asko Tanhuanpää/ Uusikaupunki