Juhannuksena jäi kiinni useita rattijuoppoja

0

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä uusikaupunkilaismies ajoi humalassa ulos Peteksentieltä.
Miehen kuljettama henkilöauto ajautui oikealle kaartuvassa mutkassa tien vasemmalle puolelle pientareelle törmäten ojan vastapenkkaan jatkaen ojassa matkaa törmäten lopuksi ojan penkalla olevaan puuhun.
Auto oli kulkenut ojassa noin 70 metriä ennen puuhun osumista. Yksin autossa ollut mies ei kuitenkaan loukannut itseään pahemmin.
Kuljettaja puhalsi 1.88 promillea ja huumausaineen pikatesti oli positiivinen kannabiksen osalta. Hänet toimitettiin verikokeelle ja sen jälkeen poliisin suojiin. Auto vaurioitui kauttaaltaan.
Sunnuntaina aamuyöllä tapahtui ulosajo Varhokyläntiellä Laitilassa. Henkilöautoa kuljettanut imatralaismies oli ajautunut ojaan ja törmännyt puuhun.
Kuljettaja kertoi väistäneensä tielle hypännyttä hirveä ja sen vuoksi ajautui ojaan. Hän kuitenkin puhalsi 0.79 mg alkoholia litrassa.
Mies toimitettiin verikokeelle ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon sekä ajokortti otettiin poliisin haltuun.
Juhannusliikenteessä rattijuopumuksesta jäi kiinni juhannusaattona turkulainen nuori mies ajaessaan autoa alkoholin vaikutuksen alaisena Mynämäessä Kustavintiellä. Mies puhalsi tarkkuusalkometriin 0.46mg/l. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hän sai sakkoa teostaan.
Lisäksi Laitilassa paikkakuntalaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen kuljettamalla mopoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Miehen ajo-oikeus on rauennut.
Samoin juhannusaattona ulkopaikkakuntalainen nuori mies syyllistyi törkeään rattijuopumukseen kuljettamalla henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Vehmaalla Kustavintiellä.
Mies puhalsi tarkkuusalkometrikokeessa tuloksen 0.66 mg alkoholia litrassa.. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.,
Juhannusaatonaattona turkulaismiehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen ajamalla mopolla huumausaineen vaikutuksen alaisena Uudessakaupungissa Lokalahdentiellä. Miehen ajo-oikeus on rauennut.