Pääkirjasto aukeaa uusissa tiloissa maanantaina

0
Kirjastovirkailija Anne Laaksonen käy läpi puhelinten kytkentöjä uuden asiakaspalvelutiskin äärellä.

Uudenkaupungin pääkirjasto aukeaa uusissa väistötiloissaan entisen Postin ja Nordean kiinteistössä ensi maanantaina. Esillä on noin kaksi kolmasosaa siitä kirjojen, lehtien, cd- ja dvd-levyjen määrästä, mitä mahtui kirjaston rakennukseen Rauhanpuiston laidalle.

– Muutimme vajaat 2000 laatikollista kirjoja vanhasta kirjastosta kadun yli väistötiloihin. Muutto sujui erittäin hyvin. Tilat saadaan maanantaihin mennessä käyttökuntoon, vaikka kaikki ei aivan valmista siihen mennessä vielä olisikaan, Uudenkaupungin kirjastotoimenjohtaja Tiina Viik kertoo.

Lähes kaikki kirjaston tietokirjallisuus on varastoitu, joten hyllyistä löytyy vain uusimmat teokset. Myös cd- ja dvd-levyt ovat jatkossa lainattavissa lähinnä Kalannin omatoimikirjastosta.

– Esimerkiksi tietokirjojen lainaus toimii väistötilojen ajan verkkokirjaston kautta varaamalla tai asiakaspalvelun avulla. Kirjaston kotiseutukokoelma on siirretty pääkirjaston remontin ajaksi Kalantiin, Viik lisää.

Kirjaston kattavasta kaunokirjallisuuden kokoelmasta liki kaikki on saatu mahdutettua uusien tilojen hyllyihin.

– Lasten osasto on Rauhankadulla vanhan Postin tiloissa ja entisen Nordean puolella on aikuisten kaunokirjallisuus ja uudet tietokirjat. Tilat soveltuvat oikein hyvin toimintaamme, vaikkei neliöitä olekaan kuin 550. Kirjaston tiloihin kuljetaan vain Nordean vanhasta pääovesta, Viik kertoo.

Viik kuvailee, kuinka ripeästi Taitovakan työntekijät purkivat kirjaston hyllyt vanhoista tiloista ja kokosivat ne jälleen uusiin tiloihin.

– Muutto oli mittaluokaltaan megalomaaninen. Tavaroiden kantamisen toteutti Kuljetusliike A. ja J. Lehtonen. Olimme vuokranneet kaikki kaupungista löytyneet muuttolaatikot. Myös kirjaston henkilökunta ansaitsee kiitokset suuren työn organisoinnista ja vastuunkannosta, Viik kertoo.

Kirjaston uusissa tiloissa on aiempaa vähemmän tietokoneita, koska tiloihin ei yksinkertaisesti mahdu samaa määrää kuin aiemmin. Myös asiakkaiden lukunurkkauksia on jouduttu vähentämään.

– Kirjastoon saa yhä tulla skannaamaan tai ottamaan kopioita. Tietokoneita voi varata käyttöönsä tunniksi kerrallaan, Viik lisää.

Lehtihuoneeseen kerätään jatkossakin aikakausilehtien uudehkoja vuosikertoja ja tuoreita numeroita, mutta sanomalehdille pyhitettyä lukusalia ei kirjastossa enää ole.

– Sanomalehtien päivän numerot tulevat luettavaksi tuohon viereen Raijan kioskin kahvilaan, Viik vinkkaa.

Kirjaston muuttoa oli jo kaavailtu, mutta koronasulkujen takia toiminta vanhoissa tiloissa loppui jo oletettua aikaisemmin.

– En tiedä, uskallanko sanoa, mutta korona tuli meidän kannalta hyvään saumaan. Kirjaston aineiston perkaus ja muutto tuli tehtyä perusteellisesti. Uusimme myös nopealla aikataululla koko kirjastoauton kokoelman. Koronan jälkeen pystyimme hoitamaan asiakaspalvelua kirjastoauton ja Kalannin kirjaston avulla, Viik kuvailee.

Uudenkaupungin pääkirjasto on jatkossa auki ma, ke ja pe klo 10–19. Ti ja to kirjasto on auki klo 10–17. Kesäkuun 27. päivä lauantaina kirjasto on auki klo 10–14.

Fakta: Pääkirjasto ja sen peruskorjaus

Kirjaston peruskorjauksen purku-urakka käynnistyy juhannuksen jälkeen.
Tiloista ei ole löytynyt asbestia.
Peruskorjauksen tarjouskilpailun suunnittelu on käynnissä.
Peruskorjaustöiden kilpailutus on alkusyksystä.
Tiloihin uusitaan ilmanvaihto- ja LVI-järjestelmät.
Sisätiloihin tehdään pieniä muutoksia seiniä purkamalla.
Rakennus on kooltaan runsaat 1100 neliömetriä.
Rakennus on alun perin tehty kouluksi.
Sen vanhin osa on valmistunut 1854.
Rakennusta on laajennettu 1886 ja 1909.
Pääkirjasto muutti rakennukseen vuonna 1957.
Kirjastorakennusten edellinen laaja peruskorjaus tehtiin sisätiloihin 1981–1983.
Peruskorjauksen yhteydessä rakennuksen historialliset piirteet säilytetään.
Peruskorjauksen kesto on noin kahdeksan kuukautta.
Ulkokuori säilyy entisellään.
Pääkirjaston remontti valmistuu ensi keväänä.
Väistötilat on vuokrattu kirjaston käyttöön vuodeksi.
Lähde: Uudenkaupungin kaupunki, kiinteistöpäällikkö Rami Arola