
Seurakunnat ovat odottaneet kevään korona-ajan lisäohjeistuksia rippikoulujen järjestämisestä. Etärippikoulujen pitämisestä päätettiin jo kertaalleen, mutta nyt esimerkiksi Uudessakaupungissa on päädytty siihen, että rippileirejä järjestetään sittenkin, mutta vasta juhannuksen jälkeen.
– Juhannuksen jälkeiset rippikouluryhmät toteutuvat lopulta leirimuotoisina alkuperäisissä aikatauluissaan. Konfirmaatioita on sovittu elo- ja syyskuulle. Kesäkuun ensimmäisenä maanantaina käynnistyi ryhmä, jonka piti alun perin olla leirimuotoinen, mutta päädyimme toteuttamaan sen kolmen lähiopetuspäivän ja lyhyemmän syyslomaviikolla järjestettävän leirin avulla, Uudenkaupungin seurakunnan kirkkoherra Juhana Markkula kertoo.
Uudessakaupungissa seurakunta kysyi kaikilta rippikouluikäisiltä ja heidän perheiltään kiinnostusta rippikoulun etäopetukseen.
– Kiinnostusta löytyi, joten tusinan verran nuoria suorittaa rippikoulunsa täysin etäopetuksena. Se toteutuu syyskuussa, koska leirien ja lomien takia emme pysty sitä kesällä järjestämään. Etäopetus sopii erityisesti niille nuorille, jotka ovat riskiryhmässä tai joiden läheisiä kuuluu koronan riskiryhmiin, Markkula kuvailee.
Esimerkiksi perinteinen kaupunkirippikoulu on jo konfirmaatiota vaille valmis. Pääsiäiseksi suunnitellun, mutta koronan takia perutun, rippikoulun korvaava leirijakso on siirretty heinäkuun loppuun.
– Rippikouluryhmien lukumäärä lopulta kasvoi eli nyt meillä on etärippikoululaiset mukaan lukien seitsemän ryhmää ja noin 140 rippikoululaista, Markkula laskee.
Evankelis-luterilaisen kirkon piispojen ja aluehallintovirastojen ohjeistusten odottaminen ja toteuttaminen teetti paljon ylimääräistä työtä seurakunnissa. Lopulta Uudenkaupungin lisäksi myös monissa muissa seurakunnissa todettiin, että nykyolosuhteissa leirien toteuttaminen on mahdollista.
Seurakunnan rippileireihin tehdään kaupungin terveysviranomaisten kanssa ohjeistus hygieniasta.
– Käsihygieniasta pidetään tietenkin huolta. Myös ruokailu- ja saunomistilanteet mietitään erikseen. Meidän on valmistauduttava myös työntekijöiden varahenkilöillä mahdollisiin 14 päivän karanteeneihin, jos koronatapauksia leireillä ilmenee, Markkula muotoilee.
Rippikoululaisten perheille on tiedotettu, että konfirmaatioiden osallistujamääristä lukuja täsmennetään myöhemmin.
– Näillä näkymin on todennäköistä, että syksylläkin joudumme joillakin tavoin rajoittamaan kirkkoon tulijoiden määrää. Mietimme tätä varten konfirmaatiomessujen striimaamista internettiin, Markkula lisää.