– Meillä oli valtuustoryhmän sisällä näkemyseroja esimerkiksi rahankäytöstä, joten katsoin, etten voi jatkaa ryhmässä. Meillä on vain yksi Uusikaupunki ja nyt sen talous ollaan ajamassa alas. Näkemykseni mukaan emme selviä toimintamenojen kasvusta kuivin jaloin, Laine kuvailee.
Laineen mukaan liittymällä Lounais-Suomen jätehuoltoyhtiöön kaupunki antoi päätösvallan toisaalle. Myös sivistys- ja hyvinvointikeskus (sihy) on liian iso hanke Uudenkaupungin kokoiselle kaupungille.
– Päätöksenteossa ei pidetty kiinni siitä kipurajasta, joka sihyyn alun perin sovittiin. Myös Esko-Holvin ostaminen ja Vihreän talon lisätilan kulut ovat kaupungille aivan turhanpäiväisiä. Kaupungin talous on heikko, eikä kaupungin sopimusosaaminen ole hyvällä mallilla, Laine lisää.
Laine myös toteaa, että kaupungin toimitilat ovat palvelutarpeeseen nähden liian isot, joten hän ihmettelee, miksi kaupunki vuokraa lisää tilaa.
Laine on jo pidempään miettinyt SDP:stä eroamista ja oman ryhmänsä perustamista.
– Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä vielä pohdin asioita, enkä löytänyt muita ratkaisuja. Yksi Uusikaupunki -ryhmä on minulle nyt tällä hetkellä sopivin ja sillä jatkan syksyllä eteenpäin, Laine kertoo.
Laine toteaa, ettei hän pohdi oman ryhmänsä poliittista väriä, vaan haluaa ajaa kaupunkilaisten etua.
– Mietin tapauskohtaisesti, minkä ryhmittymän asia on jatkossa minun kantani kanssa samansuuntainen, hän lisää.