En tietenkään muistanut. Keskustan pääkadulle ehdittyäni ensimmäiset sadepisarat napsahtivat nenänpäähän, ja suonmustat pilvet lupailivat saavikaupalla sadetta minä hetkenä hyvänsä.
Loikkasin viereisen kirjakaupan ovesta sisään kysyäkseni, josko liikkeessä olisi sattumalta myynnissä sateenvarjoja. Kirjakaupan Kaisa pahoitteli, että sontikoita ei olisi myytäväksi asti, mutta kaiveli takahuoneesta sateenvarjon ja ojensi sen minulle. “Palautat sitten, kun ehdit. Ei ole kiire”, hän huikkasi perääni.
Muutamaa päivää myöhemmin lähdin palauttamaan lainaamaani sateenvarjoa ja samalla hoitamaan muutaman pikkuasian keskustassa. Matkalla törmäsin Kirstiin, joka oli juuri liikkeensä edustalla suojaamassa myynnissä olevia vaatteita sateelta. Vaihdoimme kuulumiset kesästä (epävakainen), lomista (tulossa) ja turisteista (vähänlaisesti).
Palautin sateenvarjon Kaisalle kirjakauppaan, ja ohessa ehdimme vaihtaa ajatuksia kirjauutuuksista: Camilla Läckbergin vastailmestynyt teos olisi kuulemma yhtä koukuttava kuin aiempikin. Lopulta en päässyt ALE-pöydän ohi tyhjin käsin, vaan pakkasin hykerrellen kolme edullista opusta kassiini.
Ehdin Tertun torikärryn varjon alle juuri ennen jälleen yhden kesäisen sadekuuron alkua. Tilasin mansikat pakastamista varten, aivan kuten edellisenäkin kesänä. Itse en olisi viime vuonna tilaamiani määriä muistanut, mutta Terttu muisti. Eikä pelkästään määriä, vaan myös hinnat ja jopa vuoden takaisen noutopäivän sattumukset.
Suunnistin vielä torin laidalle lounaskahvilaan hakemaan itselleni ja lapsille lounaaksi lihapullia. Maijan pakatessa tuoksuvia kotiruoka-annoksia annosrasioihin, ehdimme käydä läpi sekä omat, lasten että lastenlasten kuulumiset, jutella yrittämisestä ja kuluvasta kesästä.
Alle tunnissa palasin jo takaisin kotiin lounaineni, hernepusseineni ja kirjoineni. Hymyilytti.
Jos pikkukaupunkielämä tuntuukin ajoittain pelkältä samaa kehää kiertävältä SiHy-väännöltä, on uusikaupunkilaisuus parhaimmillaan juuri tätä. Lainattuja sateenvarjoja, muistettuja mansikkalaatikoita, vaihdettuja kuulumisia ja yhdessä naurettuja nauruja.
Seuraavalla kerralla, kun meinaan päästää suustani, että “ko ei täält mittä saa”, lupaan muistaa, että täältä ei saa ainoastaan ostoksia vaan myös palvelua, yhteenkuuluvuuden tunnetta, pyyteetöntä apua ja ystävällisiä kohtaamisia.
Sellaiseen asiakaskokemukseen tuskin yksikään suurkaupungin hypermarket tai verkkokauppa pystyy vastaamaan.
Päivi Sappinen
sisällöntuottaja