Kaikki suomalainen silli tulee Uudestakaupungista

0
Vietnamilaiset kausityöntekijät Kim Vo ja Hoang Nguyen pakkaavat silliä Uudessakaupungissa.

Pitkän linjan sillimies ja ylpeä siitä – näin voi luonnehtia vuonna 2017 koko tuotantonsa Uuteenkaupunkiin siirtäneen Suomen Sillikonttorin yrittäjä Matti Ruuskaa . Viimeiset kolme vuotta kaikki suomalainen silli on tullut markkinoille Uudestakaupungista.

– Sillitalo Boyfoodin omistajaksi tullut norjalainen pörssiyhtiö Orkla siirsi vuonna 2018 tuotantonsa Turusta Puolaan ja sen jälkeen Suomen Sillikonttori on ollut koko itsenäisyytemme ajan voimissaan olleen suomalaisen sillinjalostuksen ainoa edustaja, Ruuska selvittää.

– Suomalainen kuluttaja on hyvinkin konservatiivinen ja niin Venäjältä kuin Skandinaviastakin virikkeitä saanut sillikulttuurimmekin tarvitsee kotimaisen tuotannon. Me Suomen Sillikonttorilla uskomme vahvasti paitsi valtameren voimaan myös esiluokkaisiin raaka-aineisiin ja suomalaiseen laatuun, tiivistää Ruuska.

Matti Ruuskasta, Helsingistä kotoisin olevasta kolmannen polven yrittäjästä tuli sillimies käytännössä jo opiskeluaikana, kun hän perusti kahden ystävänsä kanssa Bauckman-nimisen firman. Sillikauppaan eli Rymättylän Säilykkeen Uudenmaan edustajana toimineen Ruuskan isän jalanjäljille yritys lähti 1977.

– Suomessa jalostettu silli on ollut tuontitavaraa vuodesta 1977, jolloin Rymättylän Säilykkeen Saukko-laivaston ja samalla myös suomalaisen valtamerikalastuksen toiminta loppui. Tilat Rymättylässä jäivät tyhjiksi ja ne omistanut Tauno Saari ehdotti, että nimensä Bauckmanista Boyfoodiksi vaihtanut firma muuttaisi sinne. Muutto kuitenkin toteutui vasta 1980-luvun lopulla, Ruuska kertaa.

Suomen Sillikonttori perustettiin suomalaisen sillilaivaston kulta-aikana ensimmäisen kerran vuonna 1936 ja Boyfoodin 2005 Islantiin myynyt Ruuska otti vanhan, vapaaksi jääneen nimen käyttöön 2015. Uudenkaupungin kalasatamaan yritys muutti kaksi vuotta myöhemmin.

– Uudelleen henkiin herätetty Suomen Sillikonttori jatkoi siitä, mihin Boyfood jäi eli halusimme tehdä parhaasta raaka-aineesta parasta tuotetta. Nykyisin kaikki raaka-aine tulee meille tynnyreissä Trondheiminvuonon suulta Norjasta, missä kala suolataan ensin meidän reseptimme mukaan ja myös varastoidaan. Uuteenkaupunkiin tuodaan vuodessa noin 10 000 sillitynnyriä, kertoo Ruuska.

– Investoimme viime vuonna lasipurkkilinjastoon ja nykyisin Suomesta saa taas huolellisesti käsin pakattua suomalaista silliä kauniisti hopeapuoli ulospäin. Kaikkineen erilaisia tuotteita on varmaan satakunta, sillä toimitamme silliä myös suurkeittiökauppaan. Purkkisilliä ja -silakkaa pakataan vuodessa noin 560 000 purkillista, missä ovat mukana niin omat Artesaari-tuotteemme, Oy Lunden Ab Jalostajalle menevät tuotteet kuin Privat Label -tuotteetkin, laskee Ruuska.

Matti Ruuskan mukaan silli suolataan kahdella erilaisella tavalla. Perinteinen vaihtoehto on suolaaminen kokonaisena tynnyrissä, missä kala myös kypsyy. Toinen tapa on puolestaan fileoiden kalan pistäminen etikkamarinadiin.

– Etikkamarinadissa silli kypsyy nopeammin ja se on käytettävissä jo kuukauden päästä. Yhteistä molemmille menetelmille on se, että joka ikinen pala käydään pakkausvaiheessa läpi ja vain parhaat palat käytetään, Ruuska vertaa.

Ruuska muistuttaa, että Suomen Sillikonttori on vuodesta 2020 lähtien tehnyt yhteistyötä myös toisen uusikaupunkilaisfirman eli Kalasetin kanssa. Kalaset toimittaa Sillikonttorille silakkafileet. Silakasta Sillikonttori uskoo saavansa markkinoille merkittävän tuotteen sillin rinnalle.

– Sillinsyönnin suurimmat sesongit ovat edelleen ne perinteiset eli joulu ja uusien perunoiden aika, mutta nykyisin suomalaiset ovat oppineet, että sillistä tulee myös terveellisiä Omega-3 -rasvahappoja ja D-vitamiinia.

– Silliä mainostettiin aikanaan sloganilla ”Duunarin ruoka – herrojen herkku”, eikä tilanne ole muuttunut siitä mihinkään. Kun tähän lisätään vielä, että Suomessa jalostettava silli on myös avainlipputuote, niin sen pitäisi puhua puolestaan. Suomalainen silli on yksinkertaisesti maailman parasta, Matti Ruuska sementoi.

Asko Tanhuanpää