Koko kanta – tätä nykyä noin satatuhatpäinen – polveutuu vain muutamasta yksilöstä, jotka selvisivät pitkästä matkasta Minnesotasta Pirkanmaalle 1930-luvulla. On silkkaa tuuria, että ne onnistuivat välttämään vakavat sisäsiitoksen ongelmat.
Lajin alkuperäistä kotiseutua on valtava kaistale Amerikkoja.
Huikean sopeutuvaisen valkohäntäkauriin voi tavata Andien rinteiltä aina Kanadan laajoihin pohjoisiin metsiin saakka. Se on itse asiassa yksi maailman runsaslukuisimmista suurista nisäkkäistä ihmisen ja kotieläinten jälkeen. Arviot koko maailman valkohäntäkauriiden lukumäärästä liikkuvat vähintään 30 miljoonassa.
Suomessa valkohäntäkauris on siis vieraslaji. Ne ovat lajeja, jotka ihminen on tuonut alueille, joille ne eivät olisi omin neuvoin päässeet. Tulokaslajit ovat puolestaan itsekseen saapuneita.
Valkohäntäkauris kuuluu siis samaan amerikantuontien kategoriaan vaikkapa alaskanlupiinin, minkin ja piisamin kanssa.
Valkohäntäkauris on kuitenkin sujahtanut hämmästyttävän hyvin osaksi suomalaista luontoa, eikä sitä kohtaan esiinnykään samanlaista vihaa kuin minkkiä kohtaan tai hävityskampanjoita, kuten lupiinin tapauksessa.
Se pystyy elämään rinnakkain hirvien ja metsäkauriiden kanssa, eikä juuri kilpaile harvinaisemman metsäpeurankaan kanssa. Susille ja ilveksille se kelpaa ateriaksi, ja sikäli kuin suurpetoja suvaitaan, ne puolestaan pitävät kauriskantoja kurissa.
Ihmisille kauriista on tietenkin myös harmia. Etenkin täällä Lounais-Suomessa ne popsivat parempiin suihin kasvimaita, taimikoita ja muita istutuksia ja ennen kaikkea aiheuttavat kolareita ja vaaratilanteita maanteillä.
Kuitenkin näyttää siltä, että tämä kaunis sorkkaeläin on tullut meille jäädäkseen, ja suomalaiset ovat päättäneet, että pitävät siitä tarpeeksi suvaitakseen sen aiheuttamat harmit ja vahingot. Kunpa näin ajateltaisiin useammankin eläinlajin kohdalla.
Maija Karala