Kaupungin elokuu on täynnä tapahtumia

0
Karjurock houkuttelee tänä vuonna festariväkeä Lokalahden Nopperlan maisemiin elokuun puolessa välissä.

Karjurock on siirtynyt totutusta paikasta heinäkuun puolesta välistä kuukaudella eteenpäin ja nyt maalaisfestari valtaa Nopperlan tilan elokuun kolmannella viikolla. Tapahtuman siirtäminen ja uudelleen järjestäminen sekä muut koronan tuomat muutokset tekivät tapahtumajärjestäjän keväästä raskaan.

– Ymmärrän, että festivaalikävijät kokevat tilanteen hankalaksi, koska emme ole voineet aiemmin vahvistaa tapahtuman aikatauluja. Kevät on kuitenkin ollut tapahtumayrittäjille todella hankala. Olen tehnyt maaliskuusta lähtien kymmeniä päätöksiä ja muuttanut niitä seuraavassa hetkessä. Rahaa on palanut niin paljon, että yrityksellä menee monta vuotta, ennen kuin vahinko on korjattu, Karjurockin promoottori Robert Sainio kertoo.

Nyt Karjurockia järjestetään kuitenkin sillä ajatuksella, että tapahtuma pidetään ja kaikessa huomioidaan Aluehallintoviraston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamat ohjeet.

– Haluan järjestää festivaalikävijöille hyvät bileet, mutta niin, että juhliminen on turvallista. Noudatamme annettuja ohjeita ja olemme koko ajan olleet sitä mieltä, että tapahtuma järjestetään, jos se on turvallisesti ja vastuullisesti mahdollista, Sainio lisää.

Sainio kritisoi Aluehallintoviraston keskiviikkona antamia yleisötilaisuuksien ohjeita. Ne ovat tapahtumajärjestäjän kannalta erittäin sekavat, mutta pääsisältönä on se, että yli 500 hengen yleisötapahtumat sallitaan tietyin rajoituksin.

– Asioihin ei oteta kantaa niin selkeästi kuin pitäisi. Viranomaisyhteistyöllä saamme kuitenkin pakettia purettua ja ymmärrystä siitä, mitä ohjeet tarkoittavat. Tilanne on hankala kaikille osapuolille, Sainio lisää.

Karjurock luottaa tänä vuonna koronarajoitusten takia kotimaisiin artisteihin. Festarit järjestetään Lokalahdella torstaista lauantaihin 13.–15.8. Tosin Sainion mukaan on mahdollista, että tapahtuma paisuu kolmepäiväisestä nelipäiväiseksi, koska artisteista on suorastaan ylitarjontaa.

– Jos ja kun Karjurock toteutuu, niin esiintyjälistauksemme kärkinimi olisi tulossa paikalle jo torstaina, Sainio paljastaa.

Artistien nimiä on vielä turha kysellä, mutta Sainio paljastaa, että artistitarjonta on ollut historiallisen koronavuoden takia poikkeuksellisen hyvä.

– Tällä hetkellä liki kaikilta festivaalin esiintyjiltä on jo julkaisuluvat, mutta kärkiartistit neuvottelevat vielä omien toimistojensa kanssa. Julkaisemme ohjelmiston mahdollisimman pian, Sainio vihjaisee.

Karjurock kolkuttelee vuosittain 15 000 vieraan rajapyykkiä. Koronasuunnitelmia festivaaleilla tehdään nyt niin, että esimerkiksi 5 000 kävijän päiväraja on turvallisesti järjestettävissä.

– Nopperlassa festivaalialue on niin valtavan laaja, että pystymme järjestämään turvalliset välit ihmisille, Sainio lisää.

Minifarmi siirtyi elokuun alkuun

Toinen Uudenkaupungin kesän perinteinen vetonaula pidetään heti elokuun alussa. Minifarmi&kukkamessut -tapahtuma nimittäin valtaa Uudenkaupungin jäähallin ja sen lähialueet 1.–2. elokuuta.

– Tapahtuman järjestämisen eteen on tehty pitkään töitä ja kaikessa on otettava huomioon äärettömän tulkinnanvaraiset Avin ohjeistukset. Vuosi on ollut monin tavoin poikkeuksellinen ja nyt taistelemme koko ajan aikatauluja vastaan, Minifarmin järjestäjä Jarno Ihala kertoo.

Minifarmi ottaa tapahtumajärjestelyissään huomioon aluerajaukset, turvavälit ja hygienian. Tapahtuma-alueen siivouksia tehostetaan entisestään.

– Aika on vaikea, mutta yritämme positiivisen kautta saada mahdollisimman paljon hienoja asioita aikaiseksi, Ihala lisää.

Vuosittain tapahtumassa vierailee yli kymmenentuhatta kävijää ja samaan tähdätään nytkin. Minifarmi tarjoilee perinteiseen tapaan sisältöä niin kotoilijalle kuin mökkeilijällekin. Myös rakentajille ja remontoijille on tarjolla teemoja.

– Puutarha-, terassi- ja kukkapuolella on tänä vuonna otettava huomioon tapahtuman siirtyminen kesäkuulta elokuulle. Tuttua taimimyyntiä ei siis sellaisenaan järjestetä, Ihala toteaa.

Farmieläinpuoli on Minifarmissa ollut vuodesta toiseen suosittu vierailupiste ja sen Ihala lupaa järjestää tälläkin kertaa.

– Ohjelmapuolelle on tulossa kovia nimiä ja yllätyksiä. Tulossa on elämyksellistä sisältöä eri ikäisille, Ihala vihjaa.

 

Toritapahtumia

Uudenkaupungin torilla järjestetään eri teemoihin liittyviä Tul toril -tapahtumia elokuisina lauantaipäivinä. Ensimmäisenä on kulttuuritori (1.8.), toisena laulutori (8.8.), kolmantena kierrätystori (15.8.), neljäntenä nuorisotori (22.8.) ja viidentenä venetsialaiset (29.8.). Venetsialaislauantaina eri puolilla kaupunkia riittää tapahtumaa iltaan saakka.

Kalannin Männäisten torilla tapahtuu kesäperjantaisin 4.9. asti. Paikalla on torimyyntiä, katukeittiö sekä elävää musiikkia. Toritapahtuman järjestää Männäisten tori ry.

Kesäkuun kutonen

Tapahtuma pidetään lauantaina 1.8. Naisten liikuntatapahtumassa kierretään kuuden kilometrin lenkki kaupungin keskustassa. Reitin voi juosta tai kävellä. Tapahtumapaikkana Crusell-puisto Kaupunginlahden Sorvakon puoleisella rannalla.

Elokuun karnevaali

Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Pakkahuoneen alueella lauantaina 8.8. Karnevaalissa esitellään lähiseudun viljelijöitä, käsityöläisiä, leipureita ja koruseppiä. Food Piazzasta voi napata mukaansa maisteluannoksia. Tapahtuman juontaa Ville Laaksonen ja esiintyjänä on tangokuningatar Marita Taavitsainen.

Puupaatei Pakkahuoneella

Jo kahdeksatta kertaa järjestettävä puuvenetapahtuma pidetään lauantaina 15.8. Tapahtumapäivänä Pakkahuoneen vierasvenesatama on täynnä nostalgiaa, tervan tuoksua ja lakatun puupinnan lämmintä hehkua.

Illallinen Uudenkaupungin taivaan alla

Yhteisöllinen piknik-tapahtuma järjestetään lauantaina 15.8. Uudenkaupungin Vanhat talot -yhdistyksen luotsaama tapahtuma houkuttelee väkeä Rauhanpuistoon tunnelmalliselle kesäillalliselle. Paikalle tuodaan pitkät pöydät ja penkit sekä valkoiset pöytäliinat. Luvassa on musiikkia ja visailua. Illallisen jokainen osallistuja tuo itse.