Kaveria ei jätetä

0

Osui käsiin syksyinen lehti, jossa otsikko julistaa: Pirttiin ei pidä jäädä, liikuntakyky säilyy vain liikkumalla. Jutussa puhutaan ikäihmisten elämäntavoista, harrastuksista ja niiden vaikutuksesta vanhenemisen prosessiin.

Eipä aikaakaan, niin ohjeet kääntyivät päälaelleen. Tai ainakin ne oli mahdollista tulkita niin. Ulkoiluun kyllä kannustettiin, mutta kaikki tavalliset sosiaaliset kontaktit katkesivat kuin seinään. Ei enää yhdistysten tapaamisia, ei kansalaisopiston piirejä, kaikki ovet kiinni ja tiukasti säpissä.

Ei enää jaariteltu ja juoruskeltu lounaspöydissä, kun ruokaakin sai ostaa vain mukaan otettavaksi ja syödä sitä sitten muovirasiasta yksin kotona oman pöydän ääressä. Etätyöläiset ja eläkeläiset ihan yhdenvertaisina.

Okei. Ei sitä kukaan pakottanut syömään muovirasiasta, kyllä sen sai lautasellekin laittaa. Ja alle seitsemänkymppisenä olisin saanut kutsua joskus jonkun muunkin saman pöydän ääreen, jos toinen olisi luvannut pysyä kahden metrin päässä.

Pirttiin ei pidä jäädä -ohje liittyy tapojen voimaan. Se tapa, mitä pitempään noudattaa, tahtoo jäädä päälle ja siitä tulee yhä vahvempi, siitä on yhä vaikeampi irrottaa ja tehdä toisin. Samalla tavalla kuin liikuntaan ja ruokaan se pätee myös ajatusten liikkeeseen.

Jos rajoitukset pysyvästi helpottuvat, useimmat meistä varmaan ryntäävät takaisin kevään tauolla olleisiin harrastuksiin. Ja siellä ovat myös ne tutut juttukaverit, joita jo ehti olla suorastaan ikävä.

Kysymys kuuluu: Ovatko kaikki? Palaavatko kaikki, vai putosiko joku pysyvästi yksinään sinne keittiön pöytänsä ääreen apaattisena nuutumaan, pääsemättä pirtistään?

Kaveria ei jätetä. Sillekin lauseelle on taas käyttöä. Myös yksinäisyys nakertaa tutkitusti ihmisten terveyttä, sumentaa päivistä värit, tuhoaa aloitekyvyn ja kangistaa askeleet.

Kriisin aikana kaupungin puolesta soitettiin vanhoille ja kyseltiin selviytymisestä, mutta kaikkea vastuuta kaikesta ei voi ulkoistaa ”kyllä kaupunki hoitaa” -periaatteella.

Avainasemassa ovat esimerkiksi seurat, yhdistykset, harrastuspiirit. Erityisesti niissä pitäisi huolehtia siitä, että omat vanhat ja nuoret kamut pysyvät mukana.

Kaikissa porukoissa kannattaa miettiä, miten se varmistetaan. Käydäänkö rimputtamassa oikein ovikelloa vai kyselläänkö muuten, jos jonkun tuttu naama puuttuu.

Raija Herrala-Nurmi

vapaa toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here