Kirkontornin kertomaa

0

Kesä on tähän asti hellinyt lämpimillä säillä. Pitkän Korona-kevään ja sen tuomien huolien jälkeen on tuntunut hyvältä levähtää lämmössä. Voi olla, että mennyt kevät ja nyt kesä, ovat monelle myös uudelleen suuntautumisen aikaa. Mitä ajatuksia kevät nosti pintaan? Mitä opimme ja mihin suuntaan kuljemme tästä eteenpäin?

Kun etsin taiteilijaystävälle tietoa Uuden kirkon alttarimaalauksen teemoista ja taustoista, silmiini osui kertomus myös kirkontornista. Se lienee joillekin tuttu, mutta kerron silti. Kun Uutta kirkkoa rakennettiin 1850-1860-lukujen taitteessa, haluttiin kirkontorni tehdä niin korkeaksi, että se toimisi maamerkkinä merenkulkijoille. Tuo ylväs 56 metriä korkea torni näyttäisi tien kotisatamaan.

Kevät on ollut myrskyisä, aallot ovat keikauttaneet koko maailmaa ja meitä kaikkia, kuin lastuja laineilla. On kysytty ehkä tiedostamattakin, miten elämänpurtemme kestää? Oloja on ollut aiemminkin. Ajat ovat nostaneet mieleen vanhan tutun sitaatin: ”Navigare necesse est, vivere non est necesse.” Merenkulku on välttämätöntä, eläminen ei. Sanat lausui tiettävästi Gnaeus Pompeius, hieman ennen ajanlaskumme alkua elänyt roomalainen sotapäällikkö tilanteessa, jossa kapteenit eivät olisi huonon kelin vuoksi halunneet purjehtia ruokalaivojaan Afrikasta Roomaan. Purjehdus voisi maksaa merenkulkijoiden elämän, laivojen jääminen satamaan taas olisi tiennyt nälänhätää Roomaan.

Myrskyt niin merellä kuin elämässä vievät meitä perusteiden ääreen. Ne pitävät meitä – ainakin joskus – nöyrällä paikalla. Nuoruuden purjehdusreissulta muistan tilanteen, jossa turhan tiukan aikataulun vuoksi jouduimme lähtemään myrskysäällä Maarianhaminasta kotisatamaa Inkoota kohti. Hangon edustalla luin merikorttia huolimattomasti ja ohjasin veneen parin luodon välistä. Vasta kun oltiin läpi, kokeneemmat ystäväni huomasivat, että merkitty väylä meni toisaalla. Se, että emme osuneet kiville, tuntui armolliselta.

Kirkontornin huipulla on maamerkki, joka on pysynyt vakaana halki säiden ja aikain muutosten. Tuo risti kertoo Jumalan armosta, joka peittää kaikki väärät valintamme elämän merillä. Se on Jumalan rauhanmerkki, joka näyttää meille tien kotisatamaan tämän maailman satamien tuolla puolen. Jeesuksen kuolema antoi elämän yli kuoleman rajan. Ristin ja armon varassa uskallamme tehdä elämän välttämättömät purjehdukset tietäen, että reitti käy kotisatamaa kohti. Silloinkin kun purjehdus on välttämättömämpää kuin elämä.

Juhana Markkula

Kirkkoherra

Uudenkaupungin

seurakunta

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here