K*lttuuri ei ole kirosana

0

Mielestäni kiroilulla on paikkansa suomen kielessä. Kiroilun järkytysvoima perustuu siihen, että se on suora tapa ilmaista asioita, joista hyvien tapojen mukaan ei tule puhua julkisesti. Vähintään niistä on puhuttava nolostellen ja kiertoilmauksia käyttäen.

Toisinaan pieni rappiollisuus on kuitenkin hyvä keino ravistella keskustelua. Oikein sijoitetulla kirosanalla voi antaa omalle asialleen aivan uutta pontta ja ovatpa ne tunnetusti erinomaisia ilmaisemaan tuohtumustakin. Jotkin tutkimukset jopa viittaavat siihen, että kiroilu lievittää kipua – varsinkin, kun antaa palaa oikein tunteella.

“Kulttuuri” ei yleisestä harhaluulosta huolimatta ole kirosana. Olen törmännyt tähän väärinkäsitykseen monissa paikoissa ympäri Suomea ja valitettavasti myös Uudessakaupungissa.

Esimerkiksi taiteesta puhuminen saa toisinaan ihmisissä aikaan outoja reaktiota. Jotkut laskevat katseensa kuin viestiäkseen, etteivät halua haastaa riitaa. Toiset hymyilevät kiusaantuneina kuin olisivat kuulleet jotain tuhmaa. Ohikulkijat huutelevat: “Eikö sinulle lapsena opetettu, että tuollaisia ei sovi puhua!” Nyt liioittelin.

Oman mihinkään-perustumattoman arvioni mukaan noin puolet ihmisistä ovat kiinnostuneita kulttuurista ja toiset puolet eivät. Oikeammin voi ehkä sanoa, että toiset puolet eivät myönnä olevansa kiinnostuneita kulttuurista, vaikka hekin saattavat nauttia jossain muodossa lukemisesta, musiikista, käsitöistä, tietokonepeleistä tai hienoista esineistä. Kulttuurin ei nimittäin tarvitse olla hienostunutta vaan se voi olla myös rentouttavaa, typerää, inhottavaa tai oikeastaan millaista tahansa. Juuri monimuotoisuus on yksi sen parhaista puolista.

Kulttuurituottajana olen mukana suunnittelemassa, kehittämässä ja toteuttamassa kulttuuria sisältävää ohjelmaa. Eräässä saamassani palautteessa kulttuurin kirosanamyytti tiivistyi täydelliseksi ankeutustimantiksi. Palautteen antajan mielestä toteuttamamme ohjelma oli erinomaista eikä haluaisi sen sisältöön minkäänlaista muutosta. Hän ei silti uskonut, että ohjelmaan voi saada uusia osallistujia. Kukaan ei halua leimautua toisten silmissä kulttuurin harrastajaksi.

Nyt on aika puhdistaa kulttuurin maine. Sana “kulttuuri” juontuu latinankielisestä sanasta cultura, joka tarkoittaa hoitamista, viljelyä tai maataloutta. Yllättävä kantasana saattaa perustua vertauskuvaan. Kulttuurilla on sama vaikutus meihin ihmisiin kuin viljelyllä on maaperään: se saa meidät kukoistamaan.

Siinä se. Kulttuuri on pohjimmiltaan hyvää tarkoittava ja varsin viaton sana. Toivon hartaasti, että meistä jokainen pystyy osoittamaan kulttuurin eri muotoja kohtaan sen ansaitsemaa ennakkoluulottomuutta.

Joni Pietiläinen

kulttuurituottaja