
Miesten Korisliigan kauden 2020–21 ohjelma julkaistiin torstaina. Kausi alkaa täydellä kuuden ottelun kierroksella 14.10. Korihait matkustaa avauskierroksella Lapualle Kobrien vieraaksi.
Ensimmäinen kotiottelu Uusikaupunki Areenalla on ohjelmassa lauantaina 17.10., jolloin KTP-Basket saapuu Uuteenkaupunkiin.
Kauden aloitus on melko tiivis, sillä lokakuun aikana Korihait pelaa vielä vieraissa Kataja Basketia vastaan ja isännöi kotona otteluita Tampereen Pyrintöä ja Salon Vilpasta vastaan.
Yleisimpiä pelipäiviä kauden aikana ovat keskiviikot ja lauantait, mutta Korihailla on muutamia otteluita myös muina päivinä.
Korisliigan runkosarja pelataan kaksinkertaisena 12 joukkueen sarjana, jolloin jokaiselle joukkueelle kertyy 22 ottelua. Sen jälkeen kuusi parasta joukkuetta jatkavat kaksinkertaiseen ylempään jatkosarjaan ja kuusi seuraava kaksinkertaiseen alempaan jatkosarjaan.
Sarjassa pelataan siis yhteensä vain 32 kierrosta, kun viime kaudella ohjelmassa oli 44 ottelua/joukkue. Muutoksella haluttiin lyhentää kilpailukalenteria, joka olisi maajoukkuetaukoineen venynyt muuten kesäkuulle saakka.
Kaikki ylemmän jatkosarjan joukkueet jatkavat pudotuspeleihin, joihin otetaan mukaan myös kaksi joukkuetta alemmasta jatkosarjasta.
Runkosarja päättyy keskiviikkona 27. tammikuuta ja pelit jatkosarjoissa alkavat 3.2. Pudotuspelit alkavat maaliskuun lopussa.
Puolivälierät pelataan paras viidestä -systeemillä, välierät ja finaalit paras seitsemästä -systeemillä. Mestari on selvillä viimeistään 14. toukokuuta.
Alemman jatkosarjan viimeiseksi jäänyt joukkue tippuu I divisioona A:han kaudeksi 2021–22.