Me muutetaan!

0

Pari kuukautta sitten elämä heitti tämän tytön kohdalla kuperkeikkaa. Muutin yhteen poikaystäväni kanssa parakkiasuntoon ja aloitin elämän yhden makuuhuoneen ja tupakeittiön purkissa kuin sillit suolassa. Väliaikaisasunnoiksikin näitä hienolla nimellä kutsutaan, ja sitä ne kyllä ovatkin.

Viimeiset kaksi kuukautta olen tapellut fysiikan lakeja vastaan ja yrittänyt ajatuksen voimalla työntää seiniä uuteen uskoon. Sain arkkivihollisen myös aivan liian pienestä jääkaapista ja vielä naurettavammasta pakastimesta.

Viime viikkojen helteet olivat myös mielenkiintoinen kokemus. Voin sanoa, että parakki ja 28 astetta eivät todella sovi yhteen. Samalla helteiden yhteydessä seinät ja katto muuttuivat hyttysten hautausmaaksi. Näitä pieniä iniseviä öttiäisiä lätkimme usein neljän aikaan aamuyöstä jomman kumman sandaaleilla milloin minnekin.

Olen nyt tässä viime kuukausien aikana huomannut, miten tuskallista on muuttaa kalustetusta asunnosta tyhjään asuntoon. Sitä ajattelisi, että tarve loppuu ruokapöytään, sohvaan ja sänkyyn, mutta ei. Ei sitten millään. En aluksi edes tajunnut, että matto ja verhotkin tarvittaisiin, puhumattakaan palovaroittimista ja kotivakuutuksesta. Yllättävän moni tarve tuli täysin puskista. Monesti on tuntunut siltä, että kukkaro suorastaan huutaa kärsimyksestä.

Kun sitten viimein olimme saaneet tarvittavat hankinnat kartoitettua, törmäsimme uuteen ongelmaan: Kaksi ihmistä eivät nimittäin välttämättä tykkää ihan samoista asioista. Puhumattakaan samasta sohvasta. Tällä hetkellä muuttoon on kaksi viikkoa ja sohvan kanssa olemme edelleen hukassa.

Verhoistakin saatiin jos jonkinlaista keskustelua aikaiseksi – keltaiset tulppaanit kun eivät vissiin ole ihan kaikkien mieleen. Monesti olen pistänyt itseni jäähylle ja jonkin aikaa hengitellyt kiltisti sisään ja ulos.

Kaikesta huolimatta olen enemmän kuin innoissani muutosta. Olen todellakin onnekas, kun saan kokea kaiken näin kärsivällisen ja ihanan ihmisen kanssa. Joka Ikea-reissulla olen kiitollinen tämän miehen rautaisista hermoista ja pettämättömästä huumorintajusta.

Parakkejakin tulee kaikesta huolimatta ikävä, erityisesti niiden ihmisiä. Tiedän, että tulen kaipaamaan ikkunasta moikkaavia naapureita, avattuja ovia ja iltamyöhään kyhättyjä nuotiohetkiä. Tunnelma on usein kuin leirintäalueella tai kiertävässä sirkuksessa.

Olen oppinut parakissa asuessani valtavasti. Tutustuin ihmisiin ympäri maailmaa, pääsin kuulemaan elämäntarinoita ja mielenkiintoisia ajatuksia, asuin ensimmäisen kerran jossain muualla kuin vanhempieni luona, mutta ennen kaikkea opin tiskaamaan. Kumma kyllä tässä oli opettelemista. Aiemmin tämä kotityö turhautti, nyt siitä jopa joskus nauttii.

Olen niin kiitollinen kaikesta kokemastani ja erittäin iloinen siitä, että voin vihdoin todeta: me muutetaan!

Jasmin Jussila

opiskelija

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here