Monenkirjavat pölyttäjät

0
Pölyttäjähyönteiset tarvitsevat elääkseen muutakin kuin kukkia. Tämä ruusulla ruokaileva lehtikantojäärä vietti lapsuutensa mönkien lehtipuun kannon sisällä.

Pölyttäjähyönteisten hupenemisesta puhuttaessa huomio kiinnittyy useimmin sympaattisiin mehiläisiin ja kimalaisiin. Suositut hyönteishotellit ovat erakkomehiläisten ja muiden luonnonvaraisten pistiäisten suosiossa. Ne ovatkin tärkeitä, mutta vain pieni osa pölyttäjähyönteisten monimuotoisuudesta.

Kesäisillä niityillä kulkiessa ja tienpientareiden tai puutarhan kukkia tarkastellessa huomaa pian, että kukilla käy monenmuotoista hyönteistä. On isoja ja pieniä kovakuoriaisia, värikkäitä perhosia, pikkuisia mustia ripsiäisiä, keltaraitaisia ja mustia kärpäsiä, sääskiäkin.

Eri pölyttäjät lentävät eri aikaan ja pölyttävät erilaisia kasveja – ja usein tarvitsevat erilaista apua, jos niiden säilyminen halutaan turvata.

Kovakuoriaisista silmäänpistävimpiä ovat upean metallinkiiltoiset kulta- ja kuparikuoriaiset, joiden vatsapuolen pörröisessä turkissa siitepöly kulkeutuu kukasta toiseen. Kuoriaista edeltää usean vuoden mittainen toukkavaihe.

Suuret kermanvaaleat toukat elävät maatuvassa kasviaineksessa, esimerkiksi avokompostissa tai pitkälle lahonneissa puupinoissa. Jos kasvijäte siivotaan pois liian tarkasti, nämä pölyttäjät katoavat.

Kovakuoriaisiin kuuluvat myös komeat sarvijäärät, joiden värit vaihtelevat metallinsinisestä ampiaisraitoihin ja oliivinvihreään. Monien jäärien pulskat toukat elävät kuolleessa tai lahovikaisessa lehtipuussa. Ne ovat tärkeää ravintoa kaikille Suomessa pesiville tikoille. Jäärille parhaita ympäristöjä ovat sellaiset, joissa on lähekkäin kukkia ja vanhoja seka- tai lehtimetsiä.

Sitten on kukkakärpäsiä, jotka jäljittelevät ampiaisia ja kimalaisia, mutta eivät pistä. Niiden toukat ovat monesti petoja, jotka möngertävät kasvillisuudessa ja syövät kirvoja. Jos kirvat myrkytetään puutarhasta, katoavat samalla nämä luonnon omat tuholaistorjujat, joista olisi aikuisena kasvanut pölyttäjiä.

Paljon kukilla näkyy muunkinlaisia kärpäsiä, on mustia, pullonvihreitä, ruskeankirjavia ja jopa ruudullisia. Ruutukärpäsnaaraat eivät muni, vaan synnyttävät eläviä toukkia, jotka syövät esimerkiksi eläinten jätöksiä. Ne toimivat siis luonnon omana puhtaanapitolaitoksena.

Kukat ja niillä käyvät pörriäiset siis kytkeytyvät kuolleen aineksen hajottamiseen takaisin ravinteiksi ja jopa tikkalintujen ravintoon. Luonnossa kaikki liittyy kaikkeen, ja pörriäisiä pelastaessa tulee samalla vaalineeksi muutakin luonnon monimuotoisuutta.

Maija Karala