Loma-aikana suomalaisten alkoholin kulutus yleensä kasvaa. Tänä vuonna lomakautta edelsi koronakevät, joka näkyi Alkon tilastoissa kulutuksen kasvuna: maaliskuussa myynti kasvoi 9,3 prosenttia, huhtikuussa 22,4 prosenttia ja toukokuussa 19 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Juomiseen liittyvistä ongelmista puhuminen ei välttämättä ole helppoa, mutta useimmiten se kannattaa. Harva pystyy avautumaan aiheesta läheisille, mutta onneksi on tarjolla päihdealan ammattilaisten apua.
Tutkimusten mukaan jo viisi minuuttia kestävä neuvontaa vähentää alkoholin riskikäyttöä. Tämä pätee niin nuorten kuin aikuistenkin kohdalla.
Korona on muuttanut monen arkea, mutta vaikeita elämäntilanteita tulee normaalioloissakin. Päihteistä haetaan helpotusta, kun työpaikka menee alta ja ihmissuhteet ovat solmussa. Ongelmat eivät tietenkään juomalla parane, vaan pahenevat.
Uudessakaupungissa päihdeongelmia ehkäistään nyt entistä laajemmalla moniammatillisella yhteistyöllä. Mukana on kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä hyvinvointi- ja vapaa-ajan palvelujen lisäksi muun muassa oppilaitoksia, seurakunta sekä poliisi.
Yhteydenotot kaupungin mielenterveys- ja päihdeyksikköön ovat lisääntyneet korona-aikana. Keskusteluapua, neuvontaa ja hoitoa on saatavissa, ja sitä kannattaa hakea.
Paikallisesti erityistä huomiota pitää kiinnittää siihen, että kaupungissa huumeiden käyttö on kasvanut (sivu 5). Se ei ole uusi trendi, vaan asia on näkynyt poliisin tekemissä tehovalvonnoissa jo vuosia sitten.
Valvonta nostaa ongelmat tietoisuuteen, ja vahvistaa, että ennaltaehkäisevä työ on välttämätöntä ja vaatii resursseja ja euroja jatkossakin.