Tervaa tekemässä

0

Turun Aurajokirantaa pitkin kävellessä tuoksuu usein terva ja se, jos mikä, on minulle merkki kesästä. Tervan tuoksu nimittäin leijailee kulkijan nenään ainakin Turun linnan liepeillä Sigyn-salin kohdalla sekä ravintolalaiva Espositon vieressä Förin laiturin kohdalla.

Itse terva tuo tuoksuna mieleeni aina vierailun erään kyläyhdistyksen tervatalkoisiin. Lähdin sinne helteisenä päivänä vähän pitkin hampain ja kuvittelin, että tapahtuma muodostuisi aikamoiseksi tervanjuonniksi, siis kiinnostavuudeltaan, ei ravintoanniltaan.

Kyläyhdistyksen tervatalkoiden käynnistäjänä oli tervamestarina tunnettu Markku. Hän oli saanut oppinsa tervanpolttoon aiemmalta tervamestarilta.

Yksi tervavahtivuoro kesti kuusi tuntia. Nukkuminen tai edes nuokkuminen oli ehdottomasti kiellettyä, koska tulipalovaara oli jatkuvasti läsnä. Vahtivuoroihin käytettyjä työtunteja ei varsinaisesti kannattanut laskea, koska, kuten Markku sanoi, tuntipalkalle tervanpoltolla ja -myynnillä ei kuitenkaan pääsisi.

Markku kertoi auliisti tervanpolton työtavoista. Niihin ei ole tekniikan kehittyminen pahemmin vaikuttanut, vaan tervaa on poltettu samalla tavalla jo vuosisatojen ajan. Kytevä tervahauta peitetään sammaleella ja sahanpurulla. Pintaan puskevia liekkejä tukahdutetaan nopeasti, jotta koko tervahauta ei syttyisi iloiseksi roihuksi.

Tervanpolttoa varten läheisen lammen rantaan oli kasattu kymmeniä ja kymmeniä kuutioita mäntypuuta. Yli kuusi metriä halkaisijaltaan oleva tervahauta oli sytytetty edellisenä iltana ja se palaisi ainakin seuraavat viisi päivää.

Lämpötila tervahaudan sisällä saattoi nousta jopa tuhanteen asteeseen. Muutaman polttopäivän päästä saisi jo kokeilla, josko haudasta valuisi laskuputken kautta vähitellen tummuvaa tervaa ulos.

Markun mukaan urakka oli kuitenkin vasta aluillaan, koska itse tervahaudan sammuttelu tietää töitä vielä noin kuukaudeksi eteenpäin. Hauta nimittäin kytee peittelyn ja kastelun jälkeenkin vielä pitkään.

Täysin sammuneesta tervahaudasta saa vielä hiilet talteen grillaamista varten. Tervahiilillä grillattu liha maistuu kuulemma erityisen maukkaalta. Ainakin, jos tietää niiden saamiseksi käytettyjen työtuntien määrän.

Talkooporukka sai tervahaudasta noin 700 litraa tervaa. Siitä suurin osa myytiin rannikkokaupunkeihin, esimerkiksi Uuteenkaupunkiin. Kyseistä tervaa käytettiin ainakin puuveneiden tervaamiseen sekä kirkonkattojen ja puusiltojen huoltamiseen. Markku puolestaan aikoi käyttää polttamaansa tervaa ikivanhojen puusuksiensa voiteluun.

Vaikka tervaa on käytetty esimerkiksi lääkitsemiseen jo vuosisatojen ajan, niin nykyaikanakin tervalle on keksitty monenlaista käyttöä. Sitä löytyy niin löylytuoksuista, pastilleista, jäätelöistä, saippuoista kuin drinkeistäkin.

Merikaupunki Kotka on tuonut tälle kesälle Sapokan torille tervatynnyreitä, koska monet paikalliset ja turistit pitävät tervan tuoksusta. Pitäisikö sitä samaa tuoksua tuoda tynnyreissä ihastuttamaan myös Pakkahuoneen rantaan?

Katja Kaartinen

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here