Uudessa kirkossa on kosteusvaurio

0
Uuden kirkon kuparikatto vuotaa, joten kirkon tornin sisäpinnat ovat kastuneet ja pintoihin on kertynyt kasvustoa.

Uudenkaupungin Uuden kirkon tornissa on havaittu kosteusvaurio. Tornin puupinnat ovat kastuneet sisäpuolelta ja pintoihin on kertynyt kasvustoa. Uuden kirkon kattoa on kuvattu ja niistä selviää, että kuparikatossa on tummentuneita kohtia. Tornin kostumisen on siis aiheuttanut vuotava katto.

– Vuoto on todennäköisesti sateisen talven syytä. Tornin kostuminen havaittiin maaliskuussa, Uudenkaupungin seurakunnan kiinteistöistä vastaava talouspäällikkö Tuija Lankinen kertoo.

Seuraavaksi kirkon tornin sisäpuolelle on tehtävä pintojen kuivatus. Puupintoihin jo tullut kasvusto on poistettava ja käsiteltävä desinfiointiaineella, jotta mikrobikasvustoa ei synny uudelleen.

Uudenkaupungin seurakunnan kirkkoneuvosto hyväksyi vielä ennen kokousten kesätaukoa katon tutkimis- ja korjaamissuunnitelman. Sen jälkeen seurakunta yritti kilpailuttaa tornin ja katon remontin tekijää ja kilpailutus päättyi viime viikolla.

– Määräaikaan mennessä ei tullut yhtään tarjousta. Rupeamme todennäköisesti elokuussa lomien jälkeen soittelemaan alan yrityksiä läpi ja kyselemään kiinnostusta remontin tekemiseen, Lankinen lisää.

Lankinen arvelee, että kohteen yli 50 metrissä oleva työskentelykorkeus on sen verran haastava, että se on vähentänyt urakoitsijoiden kiinnostusta.

– Kyseessä on siis aikamoinen nosto-operaatio. Kirkko on myös suojeltu kohde, joten isompiin muutoksiin on saatava lupa Museovirastolta. Tosin remontti ei todennäköisesti ole niin iso, että siihen pitäisi ryhtyä, Lankinen kuvailee.

Seurakunnassa ei osata vielä tarkkaan arvioida, kuinka kalliiksi remontti tulee. Myöskään remontin kestosta ei ole tietoa. Tilanne on hankala, koska kesäloma-aika ei ole kilpailutusten kannalta paras mahdollinen ajankohta.

– Elokuussa asiaan on löydyttävä jonkinlainen ratkaisu ennen kuin syksyn sateet pahentavat tilannetta entisestään. Kirkko pysyy joka tapauksessa remonttien aikana käytössä, koska tornissa tehtävä remontti ei vaikuta kirkkosalitilaan, Lankinen toteaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here