Hoi nuoret, kuntavaalit kutsuu!

0

Varmasti yleinen mielipide on se, että haluamme säilyttää kaupunkimme elinvoimaisuuden tuleville sukupolville. Kuitenkaan se mitä nuoret halusivat viime vuosituhannen puolella, 20 vuotta sitten, ei välttämättä ole se mitä nuoret haluavat nykypäivänä.

Uudestakaupungista halutaan saada nuorelle väestölle mahdollisimman houkutteleva paikkakunta, eikä se onnistu niin, että nuorille suunnatusta rahasta päättävät keski-ikäiset ihmiset. Siksi kuntapolitiikkaan tarvitaan nuoria päättäjiä.

Vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria kyllä löytyy. Politiikka on useille vaan sanana liian luotaantyöntävä. Eikä tämä olekaan mikään ihme, sillä olemme tottuneet kuuntelemaan kun politiikasta puhutaan jaaritteluna ja tyhjien lupauksien soppana.

Keskustelukulttuurissa olisi hyvä muistaa puhua kuntapolitiikasta arvostavalla tavalla. Arvostella saa ja pitää, mutta jos politiikka halutaan saada näyttäytymään hyvässä valossa, puheen sävyllä on väliä. On tärkeää ymmärtää, että politiikka ei ole vain tylsää puhetta, vaan myös oikeita tekoja kohti parempaa maailmaa.

Yhtä tärkeää kuin nuorten ehdokkaiden saaminen on se, että mukana on myös kokeneita konkareita. Usein puhutaan ”vallanvaihdosta”, kun keskustellaan nuorista tulevaisuuden päättäjinä. Minusta termi ei ole kovinkaan toimiva, sillä siitä voi saada sellaisen vaikutelman, että yhtäkkiä kaikki vastuu sysättäisiin nuorille. Itse haluaisin nimenomaan nähdä eri sukupolvien tekevän yhteistyötä ja oppivan toinen toisiltaan.

Kuntapolitiikkaan tähdättäessä ei todellakaan tarvitse tietää kaikesta kaikkea. Itse pidän intohimoa ja motivaatiota paljon merkityksellisempinä, kuin muodollisuuksien ulkoa osaamista. Ne ehtii kyllä opetella matkan varrella.

Suhteellisen vaalitavan ansiosta Uudenkaupungin viime vaaleissa 46 ääntä riitti valtuustopaikan saamiseen ja 19 ääntä varalle pääsemiseen. Nämä luvut eivät kuulosta minusta ollenkaan päätähuimaavilta, sillä esimerkiksi nuorisovaltuuston vaaleissa ehdokkaat ovat saaneet enemmän ääniä. Nuori ehdokas saa myös mitä varmemmin ääniä muilta nuorilta, joten äänien keräämistä ei kannata jännittää!

Koit sitten tunteen paloa yrittäjyyteen, yhdenvertaisuuteen tai ympäristöpolitiikkaan, lähde ehdolle kuntavaaleihin! Ehdolle voi lähteä myös puoluepoliittisesti sitoutumattomana, jollei puoluekentältä löydy itselle sopivaa vaihtoehtoa. Jos nuoria ei lähde ehdolle, ei heillä ole edes mahdollisuutta tulla edustetuksi, joka ei ole kenenkään etu.

Sen lisäksi, että tarvitsemme ehdokkaita ensi kevään vaaleihin, tarvitsemme myös äänestäjiä. On surullista katsoa viime vaalien äänestysprosenttia, joka laski huomattavasti edellisiin vaaleihin verrattuna. Kaikilla vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneillä on mahdollisuus äänestää. Se mahdollisuus kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Sinua ja sinun ääntäsi tarvitaan. Oikeasti.

Iiris Soininen

lukiolainen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here