Ihmeelliset hypykit

0
Seeprahypykkiä tarkkaileva on itsekin tarkkailun kohteena. Tarkkanäköinen hämähäkki kääntyy usein katsomaan ihmistä.

Suomessa elää huikeat 650 lajia hämähäkkejä. Jo pintapuolinen tutustuminen osoittaa, että nämä pikkuotukset ovat elintavoiltaan aivan yhtä ihmeellisiä kuin suuremmatkin eläimet. Hyvä esimerkki ovat hyppyhämähäkit.

Hyppyhämähäkeistä – eli hypykeistä – tutuimpia ovat pikkuruiset raidalliset seeprahypykit, joita usein näkee kiipeilemässä terasseilla ja rakennusten seinillä. Ihmiselle ne ovat täysin harmittomia.

Hypykin tunnistaa naamasta. Niillä on litteät kasvot ja kaksi suurta, suoraan eteenpäin osoittavaa silmää. Suuri silmäpari antaa niille söpön olemuksen, joka tuo oudosti mieleen lelun.

Oikeastaan hypykeillä on kahdeksan silmää. Niiden pikkuruisten aivojen kapasiteetista suuri osa uppoaa näköaistin tuottaman tiedon perkaamiseen.

Takaviistoon osoittava silmäpari toimii laajakulmaisena liiketunnistimena. Niiden muodostama kuva ei ole kovin tarkka, mutta niiden ansiosta hämähäkin näkökenttä on täysi ympyrä. Sitä ei voi yllättää takaapäin. Ylöspäin osoittavan pienen silmäparin tarkoitus lienee lähinnä säädellä hämähäkin vuorokausi- ja vuosirytmiä.

Etummaisista silmäpareista pienemmät ovat varsin tarkat. Jos hämähäkin pääsilmäpari sokaistuu, se pärjäilee jotenkuten kakkosparinkin avulla.

Tarkin näkö on kuitenkin suurissa etusilmissä. Osalla hypykeistä on nelivärinäkö kuten linnuilla. Ihmisten värinäkö perustuu kolmeen pääväriin, jotka ovat sininen, punainen ja vihreä. Hypykit näkevät lisäksi meille näkymätöntä ultraviolettia.

Etusilmissä on myös useaan päällekkäiseen verkkokalvoon perustuva järjestelmä, jonka avulla hämähäkki pystyy mittaamaan etäisyyden kohteeseensa. Se pystyykin loikkaamaan kokoonsa nähden uskomattoman pitkälle ja laskeutumaan tarkasti sinne mihin aikoikin.

Näkö on hypykeille tärkeä saalistuksessa. Ne eivät kudo verkkoa, vaan liikkuvat etsimässä saalista. Se on oleellinen myös näiden hämähäkkien sosiaalisessa elämässä, joka sekin on monimutkaisempi kuin uskoisi.

Koirashypykeillä on koristeellisia värikuvioita tai karvatupsuja, joita ne esittelevät naaraille näyttävissä kosiotansseissa. Äskettäin on saatu selville, että ne myös säestävät itseään. Ihmiselle kuuluvaksi voimistettuna niiden ääntely kuulostaa rummun pärinältä.

Mehiläistutkija Karl von Frisch luonnehti mehiläisten tutkimista taikakaivoksi, joka ei tyhjene, vaikka siitä kuinka ammentaa. Sama päte kaikkiin elämänmuotoihin, suuriin ja pieniin. Jopa niin pienessä elämän monimuotoisuuden murusessa kuin tietyn hämähäkkiryhmän näköaistissa on valtavasti opittavaa.

Maija Karala