Jääkausi on alkanut

0
Viime kaudella myös tytöt pääsivät Uudessakaupungissa tutustumaan jääkiekon saloihin.

Uusikaupunkilainen jääurheilukausi on kaikissa muodoissaan saatu koronakevään ja -kesän jälkeen pikkuhiljaa käyntiin

– Jää-Kotkat pääsi aloittamaan jääkauden 12.8. hieman pidemmän tauon jälkeen. Hallihan meni kiinni 17.3. Kesällä päästiin aloittamaan kesäharjoitteita, kertoo seuran puheenjohtaja Tommi Sarkki .

Korona vaikuttaa toki edelleen moneen asiaan.

– Koronan estämiseksi olemme saaneet lajiliitoilta ohjeita harrastukseen. Esimerkkeinä hyvä ja riittävä käsihygienia ohjeiden mukaan, omat juomapullot, suositus että varusteet puettaisiin kotona ja treenien jälkeen käytäisiin vasta kotona suihkussa. Muutoinkin poistuttaisiin ja tultaisiin halliin ripeästi ja turhaa oleskelua vältettäisiin. Pukukoppitilat puhdistetaan jokaisen ryhmän jälkeen ja turvaväleistä huolehditaan kopeissakin. Kaikkein tärkeintä on muistaa, että tullaan vain terveenä hallille, Sarkki korostaa.

Tällä kaudella Jää-Kotkat saa joukkueita ja ryhmiä kolmeen perinteiseen jääurheilulajiin, eli jääkiekkoon, ringetteen ja taitoluisteluun. Junioriharrastajia seurassa on tällä hetkellä 280 ja jäseniä noin 500.

– Olemme yhä kasvattajaseura ja visiomme on antaa kaikille alueen lapsille ja nuorille mahdollisuus ja toimintaympäristö harrastaa jääurheilua tällä hetkellä kolmessa eri lajissa. Harrastajan oman halun ja taitotason kehittyessä Jää-Kotkat yhdessä muiden lähialuesarjojen kanssa tekee yhteistyötä ja kehittää sekä ohjaa harrastajaa urheilupolulle.

Esimerkkinä puheenjohtaja mainitsee, että jääkiekossa juniorit ovat Rauman Lukko ry:n vetämän sateenvarjon alla, johon kuuluu lähialueelta Lukko, UJK, LaJy, EJL, PaRa, LäKi ja Lauttakylän Luja.

Naiskiekossa yhteistyösopimus on puolestaan Turun Palloseuran kanssa.

– Sateenvarjosopimus ja yhteistyösopimus antavat mahdollisuuden kiekkoilijoille päästä harjoittelemaan ja pelaamaan kaikissa yhteistyöseuroissa koko kauden. Tämä kuvio auttaa seuroja saamaan joukkueita ikäluokkiin, joihin ei muuten olisi joukkuetta pelaajien vähyyden johdosta saatavana. Tämä myös antaa pelaajille mahdollisuuden harjoitella ja pelata oman taitotason mukaisessa ryhmässä, vaikkakin suurin osa harjoituksista onkin Jää-Kotkien pelaajilla Uudessakaupungissa, Tommi Sarkki avaa.

Yhtenä yhteistyön uutena mahdollisuutena UJK ja Lukko ovat Uudenkaupungin kaupungin kanssa keskustelleet erityislapsille ja -nuorille tarkoitetun Special Hockey -toiminnan aloittamisesta.

Sarkki jatkaa kertomalla, että ringetessä ja taitoluistelussa tälle kaudelle ei olla tehty yhteistyösopimusta muiden seurojen kanssa.

– Ringetessä meillä oli viime kaudella RNK:n kanssa yhteisjoukkue B-nuorissa, mutta tälle kaudelle kaikki B-ikäiset, jotka jatkoivat harrastustaan, siirtyivät pelaamaan LaJy:n tai Jää-Kotkien naisten joukkueeseen.

Tällä kaudella ringetessä ovat joukkueet ringettekoulusta C-ikäisiin asti sekä naisten joukkue.

– Taitoluistelussa olemme etsimässä yhteistyöseuraa yhdessä Taitoluisteluliiton kanssa. Tällä hetkellä meillä on mahdollisuus antaa harrastusmahdollisuus luistelukoulusta taitajiin asti. Taitajilla on mahdollisuus päästä kokeilemaan omien halujen mukaan kilpailemista aluesarjoissa sekä tietenkin halutessaan näyttämään osaamisensa ja harjoittelemaan ohjelmanumeronsa edustuskiekon otteluiden erätauolle.

Niin, mitäpä sitten kuuluu miesten edustusjoukkueelle, joka pelaa kolmosdivaria? Seuran nettisivuilta ei kauhean tuoretta informaatiota löydy.

– Joukkue on koostumassa ja paikallispelejä on luvassa kolmosessa. Yhteistyötä ja pelaajavaihtoa tullaan tekemään edelleen Laitilan Jyskeen kakkoseen nousseen edustusjoukkueen kanssa, vastaa Tommi Sarkki.

Jääurheilun pyörittäminen vaatii tietysti varoja ja varsinkin vapaaehtoisia moniin tehtäviin. Onko tämä rasti mallillaan?

– Toimihenkilöitä seuran ja joukkueiden tehtäviin olemme saaneet hienosti. Iso kiitos kuuluukin heille, että toiminta pyörii. He kuitenkin tekevät työtä seuralle ilmaiseksi ja uhraten vapaa-aikansa seuratoiminalle. Myös tukijat ovat vuodesta toiseen hienosti mukanamme ja uskovat meihin, jakaa Tommi Sarkki kiitosta.

Ari Anteroinen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here