Uudenkaupungin sivistys- ja hyvinvointikeskus on laaja kokonaisuus, mutta keskustelu hankkeesta on tähän asti painottunut koulutiloihin.
Perusopetuksen, toisen asteen koulutuksen ja päivähoidon lisäksi rakennukseen tulee uimahalli, teatteri, liikuntatiloja sekä tilat kansalaisopistolle, musiikkiopistolle ja yhdistyksille.
Sihy-keskuksen toiseen kerrokseen on varattu neliöitä kaupunkiverstaalle. Se on tarkoitettu kaikenikäisten kaupunkilaisten ympärivuotiseksi ja yhteiseksi monitoimitilaksi, jossa voi harrastaa ja tavata ihmisiä.
Elävä ja monikäyttöinen tila syntyy, kun sen suunnitteluun saadaan mukaan kaupunkilaisia. Kaupunkiverstas pitää olla käyttäjiensä näköinen ja myös helposti muunneltava, sillä investoinnin pitää palvella myös tulevia sukupolvia.
Sihy-hankkeen suunnittelu etenee, vaikka valtuuston sihyyn liittyvistä päätöksistä on tehty Turun hallinto-oikeuteen seitsemän valitusta. Niiden vaikutusta hankkeen aikatauluun, kustannuksiin ja lopulliseen sisältöön on tässä vaiheessa vaikea arvioida.
Epävarmoja asioita on nyt koronan vuoksi ilmassa harvinaisen paljon. Siitä huolimatta elämä kulkee eteenpäin, ja yhteisesti sovittujen asioiden valmistelu jatkuu. Tulevaisuutta ei ole peruttu.
Tarkkoja linjauksia kaupunkiverstaan osalta ei ole vielä tehty, ja nyt sen suunnitteluun toivotaan kaupunkilaisia mukaan. Tämän lehden keskiaukeamalla on ilmoille heitetty muutamia ideoita siitä, mihin tilaa voitaisiin käyttää. Toivottavasti ne innostavat miettimään, mitä kaikkea kaupunkiverstas voi olla.
Ideoita ei kannata jättää pöytälaatikkoon, vaan kertoa niistä hankkeen vetäjille tai vaikka tämän lehden toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät sivulta 14.