Samat kysymykset pyörivät nyt monien mielissä kuin keväällä: milloin pitää mennä testiin, uskallanko lähteä juhliin ja kannattaako hankkia maskeja kauppareissuja varten?
Uusia tapoja on omaksuttu hyvin, ja halailusta ja kättelystä on siirrytty kyynärpäätervehdyksiin.
Etätyösuosituksista luovuttiin elokuun alussa, mutta silti monen asiantuntijan suulla on kuultu, että toimistoille ei kannata vielä sankoin joukoin palata.
Lapset ja nuoret palaavat pulpettien ääreen, mutta korona näkyy kouluarjessa vahvasti. Lähikontakteja pitää välttää ja käsien pesu kuuluu itsestään selvänä arjen rutiineihin. Flunssaisena on jäätävä kotiin. Maskien käyttöpakkoa ei ainakaan toistaiseksi kouluissa ole, eikä ehkä tulekaan.
Opetushallituksen suositusten noudattaminen pilkuntarkasti on kouluissa vaikeaa, kun opetustiloja ja henkilöresursseja ei saada lisää. Etäopetukseen palaamisessa voidaan tarpeen vaatiessa tehdä paikallisia ratkaisuja nopeastikin, jos tautiryppäitä ilmenee.
Syksyllä saattavat maskien lisäksi yleistyä myös älypuhellinsovellukset, jotka nopeuttavat virukselle altistuneiden tavoittamista ja tartuntaketjujen katkaisemista.
Perjantaina Uusikaupunki nousi yllättäin valtakunnallisen otsikoihin, kun Yaran satamaan saapui norjalainen rahtilaiva, jonka miehistössä oli 12 koronatartunnan saanutta henkilöä. Ammoniakki purettiin tiukkoja riskienhallintakeinoja noudattaen, ja laiva lähti jo lauantaina kohti Saksaa.
Yaran viestintä hoiti asiasta tiedottamisen ammattitaitoisesti, mutta tapahtuma osoitti, miten monella tavalla korona heijastuu tällä hetkellä myös paikalliseen arkeen. Eilen tuli tieto heinäkuulta ensi viikonloppuun siirretyn Karjurockin peruuntumisesta. Se oli järjestäjiltä varmasti vaikea, mutta viisas ratkaisu.