Kukkien kauneuskilpailu

0

Kesä on niittykukkien juhlaa. Pellot ja pientareet kukoistavat ja silmät iloisevat kukkameren aaltoillessa suvituulen sylissä tai hohtaessa kesäyösssä. Olo tulee joskus haikeaksi – niillä on niin kovin lyhyt, kaunis elämä. Joka kesä tervehdin niitä poluilla kulkiessa: Hauska nähdä sinut jälleen, sinä kiiltävä niittyleinikki. Helisytä kellojasi kissankello. Kerro, kerro päivänkakkara rakastaa, ei rakasta, rakastaa? Ikävä on lapsuuteni hauskaa, pientä kissantassua, se on kuulemma katoamassa.

Koiranputki on arkisesta nimestään huolimatta uljas viikinkikasvi. Koulutyttönä ihailin sen valkoisia pitsejä ja kerran vein pappani haudalle komean kimpun. Jestas! Siitä tuli sellainen mekkala, että vieläkin muistan. Koiranputki ei kelpaa kukkakimppuun eikä ainakaan haudalle!

Se oli aikaa, jolloin maljakkoon sopi asetella vain puutarhakukkia. Neilikoita, keisarinkruunuja ja ruusuja. Sitten tuli Armi Ratia ja Marimekko. Armin kesäpaikassa Bökarsissa lasiset hillopurkit täytettiin niittykukilla, heinillä ja kaisloilla. Jotkut nyrpistivät nenäänsä sekä asetelmille että kankaiden kukkakuoseille. Mutta Armi se aateloi villit luonnon kukat seurapiirikelpoisiksi. Puutarhatkin muuttuivat, perennat syntyivät, Sitä ennen kukkapenkit olivat korkeita kumpuja, joita reunustivat kivet ja meren rannan paremmissa pihoissa usein isot simpukat.

Suomalaisten lempikukat ovat ujoja ja yksinään vaatimattomia. Ne ikään kuin kuiskailevat mättäiltään, että psst, katso minua, täällä olen piilossa. Kauneudestaan kehuttu vanamo on niin pieni, että sitä hädin tukin huomaa, mutta silti runoilijat sitä ylistävät. Pihanurmea moni ei katsele, vaikka se muistuttaa upeaa itämaista mattoa. Piharatamoiden lehdet ovat kuin vihreää nahkaa. Niitä voisi käyttää kukkakimppuja ryhdittämään

Maariankämmekkä on harvinainen, eksoottinen yksilö ja sillä on oma maaginen auransa. Putsaaressa kämmekät lisäsivät saaren taikaa haapojen havinassa Piilokirkon salaisessa rotkossa. Onkohan niitä siellä yhä?

Lempilehtiäni ovat ehdottomasti vadelman varret. Loppukesästä ne kaartuvat uljaina kaarisiltoina. Näinä päivinä siankärsämöt alkavat kukkia kuin hullut ja seuraksi puhkeavat pietaryrttien kruunut. Mesiangervot ovat keskikesän uljaita morsiamia. Meren äärellä vanhojen tervaleppien kujassa ojentelevat mesiangervot huiskujaan valkoisena, tuoksuvana vaahtona silmänkantamattomiin. Tallennan näyn kännykkään ja talvella räntäsateisina päivinä pääsen kesän tunnelmiin vaikka seisoessani kassajonossa.

Pirkko Arstila

eläkkeellä oleva

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here