Isonkarin majakka näytti tuolloin tyystin toisenlaiselta kuin nyt. Sen seinät olivat väriltään keltaiset ja tornin yläosa poikkesi paljon nykyisestä.
Carl Gustaf Rosenberg oli kokenut ja ansioitunut kupariseppämestari. Hän oli syntynyt Porvoossa vuonna 1841 ja 20-vuotiaana nuorukaisena hän alkoi kartuttaa ammattitaitoaan toimimalla kisällinä useiden kupariseppien luona, muun muassa vuonna 1866 Uudessakaupungissa N.M. Aulenin pajassa. Vuonna 1875 hän sai mestarikirjan, jolla hänet nimettiin ”Waski-sepän ammatin Mestariksi”.
Kupariseppämestari asettui asumaan Uuteenkaupunkiin Myllymäen kupeeseen, jossa vanha pajarakennus on vielä tallella – se sama, jossa hän oli työskennellyt jo kisällinä. Työtä jatkoi siellä hänen poikansa Karl Onni Rosenberg , vuodesta 1906 Ruusuvuori, hänkin kuperiseppämestari. Nyt samaa kiinteistöä on isännöinyt jo pitkään Onnin poika Olavi Ruusuvuori .
Olavi Ruusuvuori on selvittänyt isänsä ja isoisänsä vaiheita ja töitä tutulla perusteellisuudellaan. Hänellä on tallessa esimerkiksi isoisänsä Carl Gustaf Rosenbergin työkirjat ja laskukirjat tammikuusta 1877 alkaen. Työkirjoista hän on tehnyt kopiot Uudenkaupungin museolle ja Turun käsityöläismuseolle.
Nämä vanhat käsinkirjoitetut työkirjat vuosilta 1885–86 ovat olleet myös tämän kirjoituksen lähdemateriaalina.
Ennen kuin siihen päästään, muutama sana Isonkarin majakan suunnittelusta ja rakentamisesta.
Isonkarin Majakan rakentaminen tuli ajankohtaiseksi, kun Suomi siirtyi osaksi Venäjän keisarikuntaa. Pohjanlahden merenkululle haluttiin uusi reitti, joka ei kulkenut Ruotsin rannikon kautta.
Majakan suunniteli luotsimajuri Gustaf Brodd ja piirustukset tarkastanut Carl Ludvig Engel laittoi niihin paitsi hyväksymismerkintänsä myös kädenjälkensä piirtämällä alaoven yläpuolelle kreikkalaismallisen päätykolmion, jota kannatti kaksi kivipilaria.
Rakennuksen kivijalka tehtiin saaren kalliosta louhitusta harmaakivestä ja torni muurattiin tiilistä. Korkeutta majakalla on noin 40 metriä. Sisäpuolelle rakennettiin jykevä puinen portaikko.
Tiilitornin laelle rakennettiin 12-kulmainen lasi-ikkunoin varustettu lyhtyhuone. Tornin ulkoseinät maalattiin keltaisiksi ja katto ja lyhtyrakennus vihreiksi, kirjoittaa majakoitten ykkösasiantuntija Seppo Laurell mainiossa kirjassaan ”Suomen majakat” . Majakka valmistui vuoden 1833 alussa.
– Huomattavasti muita majakoitamme komeammin rakennettu Isokari on todennäköisesti tarkoitettukin heijastamaan länteen päin Suomen uuden emämaan mahtavuutta, Seppo Laurell kirjoittaa.
Majakan puinen lyhtyrakennus purettiin vuonna 1889. Sen tilalle rakennettiin raudasta nykyinen kartiomainen yläosa lyhtykojuineen. Samalla hankittiin uusi valolaite ja majakan ulkoseinät maalattiin punavalkoraitaisiksi.
Vuonna 1885 aloitettiin siis tuon Isonkarin – tai Enskärin, mitä nimeä Rosenberg pääosin käyttää – alkuperäisen lyhtykojun kunnostaminen. Työn suorittaminen on selvästi vaatinut melkoisesti valmistelutöitä kupariseppämestari Carl Gustaf Rosenbergilta.
Työkirja kertoo, että hän on käynyt huhtikuussa 1885 työn takia Turussa kaksi kertaa, lähettänyt kolme kirjettä Ruotsiin, hankkinut karttamerkin ja takausta varten pormestarin kirjeen. Isoonkariin on menty ensimmäisen kerran huhtikuun 5. päivänä ja takaisin kaupunkiin on tultu heinäkuun 16. päivänä. Kyydistä kaupungin ja Isonkarin välillä hän on maksanut Viktor Sjöblomille kaksi markkaa matkalta.
Heinäkuussa on kirjattu kuluja muun muassa telegrammista Helsinkiin, kahdesta kirjeestä Turkuun, reissusta Turkuun, vanneraudasta ja 3000 naulan tinaamisesta.
Työtä on tullut heinäkuussa tekemään myös ”plootslagari” Karl Balmqvist Helsingistä. Hän oli työssä pitkiä aikoja myös elokuussa ja syyskuussa.
Elokuussa on Isoonkariin viety plootuja, joista osan toi ”poika Lindström paatillas” ja sai maksuksi 60 penniä.
Myös muita miehiä oli mukana lyhtyhuoneen korjaamisessa. Kirjanpidon mukaan työtä Isossakarissa ovat tehneet ainakin ”plootslagari” Karl Eriksson , Arvid Grönroos , Karl Helminen ja ”oppilainen” Johan Nurminen . Miesten päiväpalkat vaihtelivat kahdesta markasta neljään markkaan 50 penniin. Lisäksi Karl Hypen ja seppä Öhman laskuttivat työstään.
Balmqvistin osalta Rosenberg on merkinnyt työkirjaan tarkasti myös sen, että mies on pitänyt ”friitä” syyskuun 23. päivän, puoli päivää syyskuun 26. päivänä ja saman kuun 28. päivän. Työt saarella on lopetettu vuoden 1885 osalta vasta syys-lokakuussa.
Kupariseppämestari on kirjannut ylös luonnollisesti myös omat työnsä kotona verstaassa.
Kunnostustyössä tarvittiin monenlaisia materiaaleja. Carl Gustaf Rosenberg on kirjannut hankintoina muun muassa saltsyraa eli suolahappoa, Engelskan tinaa, lyijyä, juotostinaa, salmiakkia, puolitoista nelikkoa tervaa, kuusi tynnyriä pajahiiliä, 1500 kappaletta 4 tuuman nauloja, 3000 kappaletta 2 tuuman nauloja 50 kappaletta 6 tuuman ”männynnaulaa”, kaksi laatikkoa 8 tuuman tamminauloja, kuparipeltiä ja puoli kannua ”Färnissaa Kittiin”.
Salmiakkia ei muuten hankittu majakkatyömaalle syötäväksi, vaan sitä käytettiin tinajuotoksissa.
Vuoden 1886 kesällä Isoonkariin tehtiin kaksi matkaa. Jälkimmäinen ajoittui elo-syyskuuhun. Silloin on pääosa ajasta käytetty ikkunoiden puhdistamiseen ja naulojen tinaamiseen. Työssä ovat olleet mukana Erikson, Lundelin ja Grönroos.
Menoihin on kirjattu muun muassa puoli tuoppia spriitä sekä sama määrä Wiinaa ja etikkaa. Ne on varmaankin käytetty tuohon puhdistustyöhön.
Yhden laskelman – summittaisen sellaisen – mukaan kupariseppämestari Carl Gustaf Rosenbergin materiaali- ja palkkamenot ”Enskärin Walotornin Rakennukseen” olivat yli 5000 silloista markkaa. Vanhojen summien muuttaminen nykyrahaksi on usein ongelmallista, sillä rahanarvokertoimilla ei välttämättä saa sellaista lukua, joka kertoisi summan todellisen suuruuden.
Tulokseksi kerroin antaa tässä tapauksessa runsaat 25 000 euroa. Jotain se ehkä kertoo urakan suuruudesta.
Ehkä enemmän kertoo yksinkertainen laskelma, jonka mukaan summa vastaa silloisen ammattimiehen noin neljän vuoden palkkaa.
Summan suuruutta ei voi arvioida sen sijaan sillä perusteella, että ”vuonna 1889 majakan puinen lyhtyrakennus purettiin”. Koko majakan yläosahan uudistettiin ja puurakenteita korvattiin metallilla. Puu ei varmastikaan kestänyt kovin hyvin sadetta, tuulta ja aurinkoa 40 metrin korkeudessa.
Matti Jussila
Isonkarin majakka on peitettynä ja pimeänä
Matti Jussila
Isonkarin komea majakka on tällä hetkellä peitettynä ja sen valo sammutettuna. Pohjanlahden korkeinta majakka korjataan parhaillaan perusteellisesti. Remontin aikana majakan betonipintaa parannetaan, ulkoseinät maalataan sekä ikkunat, lyhtykoju ja vesikatto korjataan.
Noin 400 000 euroa maksava remontti valmistuu lokakuun alkupuolella. Majakan valo vajaan 50 metrin korkeudella merenpinnasta syttyy kuitenkin jälleen jo paljon ennen sitä eli aivan lähiaikoina.
Majakan ulkoseinien väri ei korjaustyön tuloksena muutu, vaan punavalkoinen raidoitus säilyy, sanoo Väyläviraston vesiväylänpidon projektipäällikkö Olli Lehtinen .
Majakan väritys on sen historian aikana vaihtunut kuitenkin muutamaan kertaan. Kun majakka vuonna 1833 valmistui, sen ulkoseinät maalattiin keltaisiksi. Runsaan puolensadan vuoden kuluttua eli vuonna 1889 seinät saivat punavalkoraidoituksen. Satavuotisjuhlavuonna 1933 Isonkarin majakkaa korjattiin myös melkoisesti ja silloin ”karamelliraidoitus” muutettiin mustavalkoiseksi.
Vuonna 1986 seiniin palautettiin punavalkoinen raidoitus, joka nyt siis saa uutta maalia pintaansa. Nämä tiedot selviävät Seppo Laurellin mainiosta kirjasta ”Suomen majakat” .
Torni on nyt ympäröity rakennustelineillä ja pressuilla. Pressujen suojassa kunnostetaan seinien betonipintaa. Murtunutta ja paikattavaa betonipintaa on noin 30 neliötä.
Märkähiekkapuhalluksella poistetaan puolestaan aiemmin maalissa käytettyä asbestia, jota löytyi ennakoitua enemmän. Lähinnä siitä johtuu Olli Lehtisen mukaan myös urakan valmistumisen viivästyminen parilla viikolla. Lokakuun alkupuolella kaiken pitäisi siis kuitenkin olla valmiina.
Korjauksen kohteina ovat myös ikkunat, lyhtykoju ja vesikatto. Sisätiloissa paikataan esimerkiksi yläosan lattiaa, jossa on aiemmin ollut kamiinan paikka.
Remontin hinta on noin 400 000 euroa. Olli Lehtisen mukaan tämän suuruusluokan korjaushankkeet ovat majakoiden kohdalla melko harvinaisia. Edellinen iso remontti tehtiin Utön majakkaan tämän vuosituhannen alussa.
Hänen mukaansa valtaosa Väyläviraston varoista käytetään kuitenkin kauppamerenkulun väylien parantamiseen ja turvallisuuden lisäämiseen.
Isonkarin majakan kunnostaminen on siis ”harvinaista herkkua”, mistä voidaan iloita Uudenkaupungin saaristossa ja tällä seudulla laajemminkin.
