
Minifarmi ja kukkamessut -tapahtuma keräsi Uuteenkaupunkiin viikonloppuna jälleen tuhansia messukävijöitä. Tapahtuman koordinaattori Jarno Ihala on saanut yrityksiltä ja kävijöiltä pääasiassa hyvää palautetta ja on tyytyväinen kiireisen viikonlopun jäljiltä.
– Kun tiedetään, millainen kevät on ollut, niin moni on kommentoinut, että hienoa, kun pitkästä aikaa pääsi liikkeelle. Positiivinen ja iloinen tunnelma ainakin meille välittyi, ja yritykset yllättyivät myös, miten paljon ihmisiä oli liikkeellä.
Kokonaiskävijämäärä on Ihalan alustavien laskelmien mukaan noin 7 000–8 000. Viime vuosina kävijöitä on ollut parhaimmillaan 10 000. Alueen koko oli sama kuin edellisinä vuosina, mutta lyhyestä varoitusajasta johtuen yrityksiä oli tänä vuonna mukana hieman vähemmän.
– Aikataulut muuttuivat niin monesti. Normaalisti on koko talvi aikaa suunnitella aikataulut yhteen satojen toimijoiden kanssa, Ihala selvittää.
Normaalisti keväällä järjestettävä tapahtuma siirtyi tänä vuonna koronarajoitusten takia elokuulle. Myöhäinen ajankohta näkyi eniten kukkamessupuolella, joka oli tänä vuonna hieman suppeampi.
– Puutarha- ja kukkapuoli ei ole tietysti sama kuin keväällä. Kokonaisuus sopii luontevasti kevääseen ja sinne se on alun perin suunniteltu ja yritysten kanssa ajoitettu, Ihala sanoo.
Kävijöille tarjottiin käsidesi- ja käsienpesupisteitä sekä ohjeistuksia turvalliseen toimimiseen. Ihala uskoo, että tapahtumapaikan laajuus auttoi turvaetäisyyksien pitämisessä.
– Järjestäjänä yritimme parhaamme mukaan ottaa huomioon ohjeistukset. Vaikka ihmiset olivatkin hiukan varovaisempia, tuntuu että aika leppoisalla fiiliksellä suurin osa oli.
Ihala kääntää katseensa vähitellen jo seuraavaa kevättä kohti.
– Poikkeusvuotta tässä järjestettiin, mutta hienosti se yhdessä tehtiin. Suuri kiitos yrityksille ja yhteistyökumppaneille sekä messukävijöille.
Saana Viinikkala