Lyijynharmaan ja kastanjanruskean kirjava rautiainen jää helposti tunnistamatta. Vielä aivan lähietäisyydeltäkin sen voi sekoittaa varpuseen, jos ei huomaa ohutta siemensyöjän nokkaa, silmien erikoista väriä tai viiruisia kylkiä.
Vaatimattomasta ulkomuodosta huolimatta rautiainen on Suomen linnustossa ainutlaatuinen. Se on pääasiassa vuoristolintuja sisältävän rautiaisten heimon laajimmalle levinnyt ja ainoa Suomessa pesivä laji. Sillä on myös huikean monimutkainen pesimäkäyttäytyminen, jonka kiemurat jättävät Kauniit ja Rohkeat aivan varjoonsa.
Naaras- ja koirasrautiaiset muodostavat keväällä reviirejä maisemaan, joka yleensä on taimikkoja sisältävää sekametsää, joskus myös puistoja ja puutarhoja.
Kun reviirit on luotu, valitaan kumppanit. Yleisintä on, että yksi naaras pariutuu kahden koiraan kanssa. Koiraat jakavat kumppaninsa enemmän tai vähemmän sopuisasti, ja naaras pyrkii parittelemaan molempien kanssa yhtä paljon – jopa toistasataa kertaa päivässä.
Villiin menoon on hyvä syy: näin on todennäköisesti molempien koiraiden jälkeläisiä. Koiras ei pysty tunnistamaan omia poikasiaan, mutta mitä enemmän se on paritellut, sitä enemmän se näkee vaivaa poikasten hoitamisen eteen.
Parhaassa tapauksessa yhdellä poikueella on siis kolme ahkeraa huoltajaa. Naaraan työtaakka helpottuu, ja poikasilla on paremmat mahdollisuudet selvitä elossa kuin yhden tai kahden vanhemman hoidossa.
Linnut eivät itse tietenkään laskelmoi kumppaniensa sitouttamista poikastenhoitoon. Luonnonvalinta on vain muovannut ne sellaisiksi, että ne käyttäytyvät ikään kuin laskelmoisivat – tällä tavalla käyttäytyvien yksilöiden jälkeläisiä on eniten seuraavissa sukupolvissa, ja ne perivät käyttäytymistä ohjaavat geenit vanhemmiltaan.
Rautiaiset ovat hyvin joustavia: pesimisporukka voi olla myös pariskunta, koostua useasta naaraasta ja yhdestä koiraasta, tai jopa isommasta porukasta molempia sukupuolia. Kaikki nämä vaihtoehdot ovat kuitenkin naaraalle vähemmän edullisia kuin kahden koiraan saaminen itselleen.
Rautiaisten pesimäkausi on pitkä, toukokuulta aina elokuun alkuun saakka, mutta nyt mattimyöhäisetkin poikaset lienevät siivillään. Vielä on noin kuukausi aikaa nähdä tämä piilotteleva erikoisuus, ennen kuin ne lähtevät Eurooppaan talvenviettoon.
Maija Karala