Parhaillaan siihen suuntaan on menossa esimerkiksi orava. Riistakolmiolaskelmat ovat nimittäin osoittaneet, että Suomen oravakanta on laskenut alle puoleen 30 vuoden takaisesta. Erityisen nopeaa lasku on ollut Lapissa.
Moni varmasti nyt miettii, että omassa pihapiirissä oravat eivät ole vähentyneet, ehkä pikemminkin runsastuneet – ja havainto on aivan oikea. Taajamissa ja kaupungeissa oravakatoa ei näy, vaan se koskee vain metsiä.
Syyt oravien hätään ovat ne tavalliset: ilmastonmuutos ja metsätalous. Oravat vähenevät myös Venäjällä ja etelämpänä Euroopassa. Britanniassa ne ovat uhanalaisia, mutta siellä tärkein syypää on Amerikasta tuotu harmaaorava, joka armotta työntää punaturkkisen serkun tieltään ja levittää tauteja, joille meikäläisellä oravalla ei ole vastustuskykyä.
Metsissä, missä ihmisten tarjoamaa ruokaa ei ole, oravat elävät talvet pääasiassa kuusenkävyillä. Kuusien käpysato vaihtelee valtavasti vuosien välillä, ja samoin se, kuinka suuren osan käpyjen sisältämistä siemenistä vievät hyönteiset ja taudit.
Vaihtelu on luonnollista, mutta leutoina talvina kuusenkäpyjä on oravalle tarjolla huonommin kuin kylminä, ja leudot talvet ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä rajusti. Näin ilmastonmuutos vie oravalta kävyt suusta.
Äkkiseltään voi tuntua kummalta, että ilmaston lämpeneminen vahingoittaa oravaa, joka kuitenkin esiintyy etelässä aina Välimeren rannoille saakka. Etelämpänä oravalla on kuitenkin muita ravinnonlähteitä, kuten tammenterhot sekä hassel- ja saksanpähkinät.
Suomessa tammet ja pähkinäpensaat ovat ainakin toistaiseksi metsissä varsin harvinaisia, eikä saksanpähkinä menesty ensinkään, joten oravat ovat havupuiden varassa.
Metsätalous on ehkä vielä ilmastonmuutostakin tärkeämpi tekijä. Eniten käpyjä tuottavat järeät vanhat kuuset, ja juuri niiden määrä kutistuu, kun metsät nuorenevat.
Viime vuosina moni tuttu metsäneläin on huvennut huolestuttavaa vauhtia. Oravan ohella alamäessä ovat esimerkiksi hömö- ja töyhtötiaiset, ketut, metsäjänikset ja metsäkanalinnut. Selvästi metsien hoitotavoissa olisi parantamisen varaa.
Maija Karala