
Ruotsista Suomeen alun perin levinneitä venetsialaisjuhlia vietettiin Uudessakaupungissakin jo 1900-luvun alkupuolella. Tosin juhlan nimestä ei ole varmuutta, mutta sen arvellaan periytyvän Italiasta jo 1400–1500-luvulla levinneestä ilotulitustekniikasta. Keski-Euroopassa puhuttiin venetsialaisista jo yli 300 vuotta sitten.
Esimerkiksi vuonna 1905 Uudenkaupungin Sanomat kertoi Purjehdusseuran elokuun lopun näyttävästä juhlasta.
– Tämän seuran vuosipäivä muodostui tavallista juhlallisemmaksi sen kauniin juhlavalaistuksen kautta, joka illalla toimeenpantiin paviljongilla. Moniväristen lyhtyjen kautta se oli laitettu kauniiksi taikalinnaksi, joka loisti komeana illan pimeydessä tarjoten meikäläisissä oloissa aivan harvinaisen kauniin näyn, toimittaja sanaili silloin lehden palstoille.
Vuonna 1921 Uudenkaupungin purjehdusseura UPS ilmoitti lehdessä järjestävänsä nimenomaan venetsialaisillan. Ohjelmassa kerrottiin olevan ilotulitus, raketteja ja tanssia.
Syyskuun 3. päivä vuonna 1996 lehdessä kerrottiin, kuinka venetsialaisten tunnelma houkutti ja Kaupunginlahden ranta kuhisi väkeä.
– Rannan ympärillä loistivat värilamput ja räiskyvä ilotulitus valaisi taivaan, artikkelissa kuvailtiin.
Pakkahuoneen rannassa oli sinä vuonna ohjelmaa yli kolmen tunnin verran. Lavalla nähtiin sekakuoro, tanssiryhmä ja nuorten teatteriryhmä. Olipa illan aikana jopa taidehuutokauppakin, jossa yleisö sai ostaa pienillä summilla uusikaupunkilaista taidetta.
Tunnelmallisin vene palkittiin samppanjapullolla. Vene oli tullut Santtionlahdelta asti keskustaan.
– Pimeässä illassa raketit näkyivät kauas. Kaupungin katuvalotkin loistivat pimeyttään, sillä häiriö tietoliikenteessä esti lamppujen syttymisen. Ilotulituksen päätyttyä katovalot sitten saatiin toimimaan, lehdessä kerrottiin.
Uudenkaupungin Sanomissa haastateltiin saman jutun yhteydessä myös filosofian maisteriksi tituleerattua Mari Jalavaa . Samainen Jalava tunnetaan nykyisin maisteriuden lisäksi myös Uudenkaupungin museonjohtajana.
Hän kertoi lehdelle syyskuussa vuonna 1996, että venetsialaisten eli huvilakauden päättäjäisten viettäminen on Suomessa lähtöisin Pohjanmaan rannikon, kuten Pietarsaaren ja Kokkolan huvilayhdyskunnista.
– Venetsialaisilla tarkoitettiin nimenomaan elokuun viimeiseen viikonloppuun sijoittuvaa huvilakauden päätösjuhlaa. Juhlan nimen alkuperästä ei ole tarkkaa selvyyttä, Jalava kertoi.
Ilotulitustekniikka levisi muualle Eurooppaan Italiasta. Keski-Euroopassa vietettiin ainakin 1600–1700-luvuilla elokuisia valojuhlia, joita kutsuttiin nimellä venetsialaiset.
Jalavan mukaan keskeisiä elementtejä venetsialaisjuhlan vietossa olivat nimenomaan ilotulitus sekä erilaiset lyhdyt ja tulet. Juhlaa on aina vietetty veden äärellä. Suomeen juhlan vietto on tullut 1800-luvun puolivälissä lahden yli Ruotsista.
Pohjanmaan rannikkokaupunkien lisäksi venetsialaisia on vietetty myös muun muassa Raumalla. Siellä ne kuuluivat nimenomaan paikallisen purjehdusseuran elokuuhun. Juhlassa poltettiin värikkäitä lyhtyjä ja ilotulitteita.
1920-luvulla venetsialaiset yleistyivät Raumalla myös yksityisille huviloille.
– Uudenkaupungin huviloilta ei ole tietoa venetsialaisten vietosta, Jalava kertoi lehdelle vuonna 1996.
Tänä vuonna venetsialaisia vietetään aamusta iltaan
Tänään lauantaina Uudessakaupungissa juhlitaan jo ties kuinka monennen kerran kesäkauden päättäjäisiä eli venetsialaisia. Tul toril -teematapahtuma starttaa kaupungin venetsialaislauantain jo aamusta, kun torilla alkaa tapahtua jo aamuyhdeksältä.
Lapsille on luvassa Musiikkituvan kesämuskaria sekä moottoripyöräajelua. Onpa torille tuotu myös katuliituja ja pomppulinna. Crusell-naisten teltassa voi piipahtaa lettukahvilla ja Korihaiden Hai Five -tanssiryhmä valtaa lavan huiskuineen ennen sirkusesityksiä.
Tasatunnein torikansaa viihdyttävät sirkustaiturit, kun Lumo Company tuo lavalle sulavuutta, voimakkaita naisia ja räväkkää street-asennetta. Torilla on luvassa myös Aura Companyn FlouTilan musiikkisirkusesitys, joka sisältää muun muassa keppihevostaiteilua, voltteja, tasapainoilua ja looppimusiikkia.
Kesäkauden päättäjäisten ohjelma jatkuu illalla mökeillä ja kotipihoilla lyhtyjen loisteessa, rannan ravintoloissa ja Pakkahuoneen vierassataman torilla.
Pakkahuoneen vierasvenesataman torilla on iltakuudesta alkaen tapahtumia lapsille. Luvassa on onkikilpailua, glitter-maalauksia sekä Myllymuorin ja pehmolelujen lauluseikkailua. Vähän aikuisempaan makuun illalla on tarjolla KallaBlöös-bluesbändin esitys.
Kello 21.30 Pakkahuoneen torilla järjestetään sirkustaiteilija Mika Formusen tulishow. Tänäkin vuonna ilta huipentuu noin kello 22 paikallisten yritysten järjestämään ilotulitukseen.