Verkko-opetus laajenee kansalaisopistossa

0

Verkkokurssit ovat olleet osa Vakka-Suomen kansalaisopiston arkea jo jonkun aikaa, mutta nyt etäopiskelua on laajennettu. Syynä on tietysti korona-aika.

Useimmat kurssit alkavat syyskuun puolivälissä ja pandemiatilanteen salliessa useimmat niistä sujuvat lähiopetuksessa. Varautuminen on kuitenkin tarpeellista, sillä koska tahansa tilanne voi muuttua.

Lukuvuoden teemana Uudessakaupungissa on monikulttuurisuus. Väestörakenteen muutos ja maahanmuuttajien määrän kasvaminen näkyy muun muassa siinä, että opetustarjontaa on englannin kielellä. Neljässä osakaskunnissa, Uudessakaupungissa, Laitilassa, Taivassalossa ja Vehmaalla on mahdollisuus opiskella suomen kieltä.

Aikaisempaa enemmän opiston tarjonnassa on mukana ympäristöön ja ilmastoon liittyviä kursseja. Korona-aikana monet ovat viettäneet aikaa luonnossa tavallista enemmän, ja retkeilybuumi jatkuu varmasti syksyllä. Luontosuhdetta voi syventää opistossa vaikkapa paneutumalla Vakka-Suomen pesimälinnustoon ja sienestyksen saloihin.

Historia on ollut Uudenkaupungin tarjonnassa aina hyvin esillä, niin nytkin. Maailmanpolitiikkaa seuraavat saavat näköalapaikan Yhdysvaltain presidentinvaaleihin liittyvillä luennoilla, joissa pohditaan koronatilanteen vaikutusta presidentinvaaliprosessiin ja vaalikampanjointiin.

Kansalaisopiston ohjelman ilmestyminen postiluukusta on aina odotettu tapahtuma, mutta nyt korona-aikana opiston merkitys henkiselle hyvinvoinnille on ehkä vielä tavallistakin suurempi. Onneksi on tuttu ja turvallinen kansalaisopisto, joka tarjoaa virkistystä, ajattelemisen aihetta ja tarpeen tullen hetken hengähdystauon koronauutisten täyttämästä arjesta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here