– Kävin jakelemassa suoraan postilaatikoihin lappuja, joissa kerrottiin halustamme ostaa tontti. Oikein meidän näköistä paikkaa ei vain meinannut löytyä, Lundelin kertailee.
Tontti löytyikin yllättäen keskustan puutaloalueelta, Vuorikadun ja Vallikadun kulmasta. Myynnissä oli ensisijaisesti tontilla sijaitseva, vuonna 1926 rakennettu pieni puutalo. Suurempaa perheasuntoa etsinyt pari ei ollut taloa tontteineen huomannut.
– Talo oli sen verran pieni, että se ei osunut meidän hakukriteereihin. Onneksi äitini vinkkasi asiasta, Lundelin kertoo.
Kun rakennusalan yrittäjänä työskentelevä Etula totesi vanhan pikkutalon terveeksi ja tontin perheen tarpeisiin sopivaksi, kaupat solmittiin.
– Tontti on aika iso, mutta se oli lohkomatta, eikä siihen ollut rakennusoikeutta tai lupia, eli kaikki lohkomisjärjestelyt piti hoitaa ensin. Voi olla, että näin hyvällä paikalla oleva tontti ei siitä syystä ollut mennyt aiemmin kaupaksi, koska mitään varmuuttahan ei etukäteen ollut, mitä tähän saisi rakentaa, hän kuvailee.
Ensin pariskunta remontoi vanhan talon nelihenkiselle perheelle asuttavaan kuntoon. Muuttokuorma päästiin kantamaan sisään parin kuukauden ahkeroinnin jälkeen viime kesänä. Pikkutalossa perhe asuisi siihen saakka, kunnes tontille nouseva uusi kotitalo valmistuisi.
Aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan kaikki ei kuitenkaan ole sujunut. Työt tontilla päästiin aloittamaan vasta alkuvuodesta, yhdeksän kuukautta ajateltua myöhemmin.
– Vanhaan puutalokortteliin rakentaminen ei ole välttämättä ihan yhtä simppeli homma kuin valmiiksi kaavoitetulle omakotialueelle. Kaupungin rakennusvalvonnan lisäksi piirustukset pitää hyväksyttää kaikilla tonttinaapureilla ja Varsinais-Suomen museolautakunnalla, Etula selvittää.
Pariskunnan lähtökohtana oli rakentaa talo, joka istuisi mahdollisimman hyvin vanhaan ympäristöönsä. Kaiken kaikkiaan he kokevat lupa-asioiden sujuneen hyvin, vaikka muutoksia on matkan varrella jouduttu eri syistä tekemään jo useampia.
– Talo on piirretty uusiksi jo toistakymmentä kertaa, että ehkä tässä rakentamisessa olisi voinut helpommallakin päästä. Vielä, kun löytyisi joku, joka tekisi talon valmiiksi, pitkää päivää rakennuksella ahertava Etula vitsailee.
Parin katse on kuitenkin visusti tulevassa, eikä vastoinkäymisiä jäädä pitkäksi aikaa murehtimaan. Haastatteluhetkellä talossa valmistellaan lattiavalua, ja seuraavana päivänä vuorossa on maalämmön poraaminen.
Lundelinille ja Etulalle tärkeää on rakentaa mahdollisimman luonnonmukainen, hengittävä ja miljööseen sopiva talo. Alusta asti selvää oli, että uuteen kotiin tulisi kotimaisen valmistajan hirsirunko. Taloon asennetaan lautaverhoilu, joka istuu hyvin läheisten puutalojen tyyliin.
– Kaikissa hankinnoissa ollaan suosittu kotimaisia valmistajia ja yritetty myös etsiä pienten yritysten luovia innovaatioita, joita voitaisiin kodissamme hyödyntää. Aliurakoitsijoina ollaan käytetty mahdollisuuksien mukaan paikallisia toimijoita, Anne Lundelin korostaa.
Vaikka talo tehdään ulkonäöltään istumaan satavuotiaiden naapureiden vierelle, sen sisätiloihin asennetaan runsaasti arkea helpottavaa modernia teknologiaa, kuten asukkaiden sormenjäljillä toimivat lukitussysteemit ja äänieristys työhuoneeseen.
Tärkeimpiä toiveita suunnitteluvaiheessa olivat kodin valoisuus, tilava saunaosasto, toimiva keittiö ja lapsille oma rauha yläkerrassa sekä hyvät tilat eri harrastusten välinehuollolle.
Yksi aivan erityinen hetki Anne Lundelinilla siintää jo mielessä.
– Kaikkein eniten odotan, että pääsen laskostamaan lakanat uuden talon kaappeihin. Nykyisessä pikkutalossa yhdistetty kodinhoito-, kylpyhuone- ja wc-tila on kooltaan jotakuinkin 1,6 neliötä, joten kunnon kodinhoitotiloja odotan varmaan kaikkein eniten, hän nauraa.
Täysipäiväisesti rakennusprojektia puurtanut Timo Etula haaveilee kodin valmistumisen ohella vapaa-ajasta.
– Jospa sitä joskus ehtisi taas harrastaa jotain muutakin kuin tätä rakentamista.
Tavoitteena on päästä muuttamaan uuteen kotiin jouluksi. Jos suunniteltu aikataulu toteutuu, poksautetaan Villa Valliksessa pullo kuohuvaa, laitetaan sauna päälle ja viikataan ensi tilassa lakanat uusiin kaappeihin.
Päivi Sappinen
