
Turkulaisen taiteilijan Raimo Mattssonin Ajan kanssa -nimeä kantavan näyttelyn teeman voi taiteilijan mukaan ymmärtää useammallakin tavalla.
– Nimi voi viitata siihen, että asioita tehdään rauhallisesti, eli ajan kanssa. Toisaalta voidaan ajatella, että eletään tässä hetkessä, juuri tämän ajan kanssa, Mattsson valotti näyttelynsä avajaispäivänä.
Alkujaan keväälle suunniteltu näyttely siirrettiin syksylle, mutta Mattsson ei koe poikkeusajan suoranaisesti vaikuttaneen taiteeseensa.
– Tietysti näyttely itsessään on vähän elänyt ja uusiakin teoksia on mukana. Mutta töiden teemat ovat pysyneet minulle tärkeissä ja läheisissä aiheissa.
Mattssonin teoksissa toistuvat herkät hahmot, kuten naiset ja enkelit, mutta toisaalta myös maskuliiniset härät. Ahvenanmaalta kotoisin olevan kalastajan pojan juuret näkyvät luontoaiheissa, erityisesti useista töistä löytyvissä rantaviivoissa ja puissa.
– En oikein osaa sanoa, mistä nämä aiheet tulevat, mutta mielelläni pysyttelen niiden parissa. Toisinaan tuskastun, että enkö nyt mitään muuta osaa ja kokeilen jotain uutta. Harvoin olen kuitenkaan niihin sitten tyytyväinen, hän naurahti.
Mattssonin akryylimaalaukset ovat yksinkertaisuudessaan puhuttelevia. Herkkien sävyjen ohella yksittäisissä töissä on käytetty myös hehkuvaa punaista, joka luo töiden välille puhuttelevaa kontrastia.
– Yleensä töideni teemana on tietynlainen rauhoittavuus ja runollisuus. En halua maalauksiini häiritseviä tekijöitä, kuten kasvoja tai muita yksityiskohtia. Mitään poliittista agendaa näissä ei ole taustalla, vaikka omalla tavallaan tapani tehdä on kantaaottava, hän kertoi.
Mattsonin työt ovat kerroksellisia, mutta pelkistettyjä ja jättävät runsaasti tilaa katsojan omalle tulkinnalle.
– Yksittäiset teokset eivät kerro koko tarinaa, vaan ovat hiljaisia hetkiä, joissa keskitytään yhteen teemaan kerrallaan. Teosten näennäinen yksinkertaisuus paljastaa sen olennaisen tunteen, tarinan tai tapahtuman mitä on ollut, on tai on tuleva, taiteilija tiivisti.
Raimo Mattssonin Ajan kanssa -näyttely on esillä Runonkulman Galleriassa 26.9. saakka.
Päivi Sappinen