Korona ei kukista kulttuuria

0

Koronavirus iski rajusti kulttuurialaan viime keväänä, ja epävarmuus jatkuu syksylläkin. Tapahtumia on peruttu, mutta Uudessakaupungissa kaupunki ja yksittäiset alan toimijat ovat saaneet aikaiseksi monenlaisia hienoja kulttuurielämyksiä. Kokemusta on karttunut niin virtuaalikeikoista kuin uudenlaisista ulkokonserteistakin.

Uusikaupunkilaista idearikkautta parhaimmillaan tarjosivat muun muassa Saariston soundi- ja Kesän Soundi -tapahtumat, joissa yleisö sai nauttia musiikista omassa veneessä tai rantakallioilla. Ne saattavat jäädä elämään koronan jälkeenkin.

Nyt kesän jälkeen rajoitukset ovat tiukentuneet. Aluehallintoviraston ohjeistusten mukaan yli 50 hengen tapahtumia voi järjestää sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa, kun tapahtumanjärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden.

Koronan varotoimista on kertynyt niin tapahtumajärjestäjille kuin kulttuuripalveluiden käyttäjillekin kokemusta, ja varovaisuus leimaa nyt kaikkea tekemistä. On sopeuduttava siihen, että ensi-iltojen ja konserttien peruutuksia saattaa tulla, jos paikallisia tautiryppäitä ilmenee. Arki etenee nyt kulttuurialalla kuukauden mittaisissa pätkissä.

Teatterin, kuvataiteen, musiikin ja muiden taidealojen merkitys elämänlaadulle on valtava. Kulttuuri lisää tutkitusti hyvinvointia. Se rakentaa myös yhteisöllisyyttä, jota tarvitaan paitsi nyt kriisiaikana, myös sen jälkeen. Kirjasto, teatteri tai konsertti ovat tärkeitä myös kohtaamispaikkana.

Uudenkaupungin teatterissa korona perui kaikki kevään esitykset. Nyt syksyllä into palata lavalle ja katsomoon on kova. Odotetuimpia ensi-iltoja on teatterin oma kantaesitys, Mannapuuroa ja mansikkaa -musikaali, joka pohjautuu Neon 2:n musiikkiin. Sen ensi-ilta on marraskuussa (sivu 8).