Satamaksun on kuitannut tänä vuonna yli 2000 yöpyjää. Veneessä on yleensä useampi kuin yksi matkustaja, joten vierassataman merkitys kaupungin matkailulle on edelleen suuri.
Keväällä vallitsi vielä epätietoisuus siitä, miten koronavirus vaikuttaa venematkailuun. Tartuntojen määrät pysyivät kurissa, terassit ja ravintolat avautuivat, ja satamapaikat olivat heinäkuussa välillä jopa aivan täynnä. Ainoana erona viime vuosiin oli, että ulkomaisia veneitä oli aiempaa vähemmän.
Venekauppa kävi kesällä kuumana, kun monet halusivat löytää tekemistä ulkomaanreissujen tilalle.
Selkämeren saaristo on ainutlaatuinen kotimaan luontokohde. Kustavin ja Uudenkaupungin edustan ulkosaariston linnusto ja kasvimaailma ja Taivassalon sisäsaariston maisemat ovat paikkoja, jonne palataan yhä uudelleen autolla, pyörällä tai veneellä.
Pakkahuoneen valttina veneilijän näkökulmasta on kaupunkimiljöö. Veneilykausi on lyhyt, ja kiivain sesonki on heinäkuu. Koulujen alkaessa saaristo hiljenee täysin. Tämä on valitettavaa ravintoloiden ja kivijalkakauppojen näkökulmasta. Niiden kesän kassavirrassa turisteilla on iso merkitys.
Kaupunginlahtea on viime vuosina kaunistettu ja iltatorit elävöittävät Pakkahuoneen rantaa. Lauantain Tul torit -tapahtumat ovat piristäneet keskustaa lauantaisin ja tänä kesänä kokeiltiin hyvällä menestyksellä Pop up -tapahtumaa heinäkuussa.
Kotimaan matkailun noste saattaa jatkua syksyllä ja talvellakin, ja merellisellä puutolalokaupungilla on mahdollisuus saada siitä osansa. Helppoa se ei ole, jos rajoitukset nykyisestä tiukentuvat. Toivottavasti tämän kesän kokemukset ovat jättäneet vierailijoihin mukavia muistijälkiä, ja tänne palataan uudelleen.