Koronasuosituksia tulkitaan monella tavalla

0

Koronaan liittyvät suositukset herättävät ristiriitaisia mielipiteitä ja tulkintoja. Yksi esimerkki on Uudenkaupungin koulujen korona-ajan rajoitukset, jonka mukaan niiden tiloihin ei ulkopuolisilla ole asiaa päivällä.

Rajoitus on perusteltu ja se on tehty koululaisten ja koulujen henkilökunnan turvallisuuden ja terveyden turvaamiseksi. Iltaisin kouluissa sallitaan harrastustoimintaa, mutta silloinkin on pidettävä huolta siitä, että tilat desinfioidaan käytön jälkeen.

SM-sarjassa pelaavalle Korihaille rajoitukset tuottavat päänvaivaa, kun joukkue ei pääse harjoittelemaan kouluun aamuisin. Valmentaja Jarno Nikula olisi toivonut kaupungilta suopeampaa linjaa varsinkin kun hänen mukaansa muiden joukkueiden osalta vastaavaa ei ole tullut vastaan.

”Ehkä muulla ymmärretään liigajoukkueen merkitys paremmin kuin täällä”, hän toteaa Uudenkaupungin Sanomissa viime lauantaina. Opetustoimenjohtaja Arja Kitola perustelee rajoitusta samassa lehdessä Opetushallituksen antamilla määräyksillä.

Koripallossa kaikki sarjat jäivät keväällä kesken koronavirusepidemian vuoksi. Nyt miesten Korisliiga pyörähtää vauhtiin vajaan kuukauden kuluttua. Koronan vaikutuksia peleihin ja kauteen on tässä vaiheessa vaikea arvioida, mutta toivottavasti pelaajat säilyvät terveinä ja katsomoihinkin saadaan väkeä.

Tasapainoilu poikkeusaikojen, normaalin arjen sekä rajoitusten, ohjeistusten ja suositusten kanssa jatkuu niin urheilutapahtumien kuin muiden tilaisuuksien järjestämisessä. Keväällä suositukset olivat valtakunnallisia, nyt seurataan tarkemmin paikallista tilannetta.

Koronan vuoksi Uudenkaupungin Kevätmarkkinat ja perinteikkäät lokakuun Syysmarkkinat jäävät tänä vuonna pitämättä. Tätä voi pitää historiallisena, sillä markkinaperinteen juuret ulottuvat täällä vuosisatojen taakse.

Myös uudempaa tapahtumaperinnettä edustava Hehku-tapahtuma peruuntuu tänä vuonna. Uudenkaupungin Sanomien isännöimä, yhteisöllinen tapahtuma Rauhanpuistossa jää tänä vuonna koronan vuoksi pitämättä.