
Keskiviikon ja torstain aikana on Suomen rannikolle saapumassa syksyn ensimmäinen myrsky. Suomeen lännestä saapuva syvenevä matalapaine tuo mukanaan voimakkaita tuulia ja rankkasateita.
Sateet alkavat esimerkiksi Uudessakaupungissa kuurottaisina keskiviikkona puolen päivän aikoihin ja jatkuvampi sade alkaa Ilmatieteen laitoksen arvion mukaan iltayhdeksän aikoihin. Tuuli nousee ensi yönä puuskissa myrskylukemiin eli jopa 27 metriin sekunnissa. Merialueilla aallokko on kovaa.
Ilmatieteen laitos antaa torstaille Uuteenkaupunkiin ja lähialueille varoituksia vaarallisen kovista tuulista maa-alueille.
Myrskyn arvellaan laantuvan torstai-iltaan mennessä. Sadetutkan mukaan kovin sade osuisi Uuteenkaupunkiin torstaina aamuyöstä. Sadetta voi paikoin kertyä yli 40 millimetriä keskiviikkopäivästä torstaiaamuyöhön asti.
– Myrsky on vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen voimakas. Tyypillisesti näin voimakkaat matalapainemyrskyt ajoittuvat myöhempään syksyyn ja talveen. Maa-alueilla puissa on vielä lehdet ja maa on roudaton, mikä tekee tästä myrskystä talvimyrskyjä vaikuttavamman, sanoo päivystävä meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteen laitokselta.
Myrskytilanne muistuttaa ennusteiden perusteella vuoden 2019 alun Aapeli-myrskyä, joka aiheutti runsaasti sähkökatkoja ja puustotuhoja erityisesti länsirannikolla sekä Ahvenanmaalla.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos muistuttaa, että myrskyn tuloon voi ja kannattaa varautua ennakkoon. Pelastuslaitos kehottaa keräämään irtotavarat ja trampoliinit pois pihoilta. Saariston asukkaita kehotetaan myös varmistamaan veneiden kunnollinen kiinnitys. Ennen myrskyä.
Pelastuslaitoksen vinkit myrskyyn varautumiseen:
– Lataa puhelimet, tabletit ja kannettavat tietokoneet etukäteen mahdollisen sähkökatkon varalta.
– Varaa kotiin taskulamppuja, pattereita, kynttilöitä ja tulitikkuja sekä varasulakkeita.
– Kerää pihalta irtonainen tavara turvaan.
– Sijoita pihassa olevat autot mahdollisuuksien mukaan niin, etteivät puut pääse kaatumaan niiden päälle.
– Tarkista talon kattopeltien kiinnitykset ja tarvittaessa korjaa ne.
– Sulje ovet ja ikkunat.
– Kytke sähkölaitteet irti.
– Varmista veneiden kiinnitys, äläkä lähde vesille.
– Jos talo on remontin alla, muista suojata rakennustarvikkeet.
Myrskyn aikana kannattaa pysytellä sisätiloissa ja huolehtia myös, että lemmikit ja muut eläimet ovat sisätiloissa. Jos myrskyn aikana on oltava ulkona, niin telttoja ja kevyitä ulkorakennelmia kannattaa välttää. Puiden tai muiden korkeiden kohteiden alle ei kannata mennä suojaan ja sateenvarjon käyttöä kannattaa välttää.
Sähkökatkosten aikana kannattaa välttää sähkölaitteiden käyttöä sekä pysytellä poissa hisseistä. Jos olet vesillä, kun myrsky yllättää, niin kannattaa pyrkiä lähimpään rantaan.
Myrskyn jälkeen kannattaa soittaa hätänumero 112:een, jos katon rakenteet ovat repeytyneet, puu kaatunut tai on kaatumassa rakennuksen tai tien päälle ja siitä on vaaraa. Sähkölinjan päälle kaatuneesta puusta on ilmoitettava sähkölaitokselle, lähelle kaatuneita sähkönjohtimia ei kannata mennä. Rakennusten kattorakenteet ja ikkunat sekä veneiden kiinnitys kannattaa tarkastaa.