Seuraavassa lauseessa helsinkiläisen Plutonium 74 -yhtyeen laulaja Ylermi Rajamaa kyselee keikkapaikan osoitetta ja katua, joka vie sitä kohti. Aika ja paikka ovat usein hukassa, mutta ainakin omalla kohdallani musiikki auttaa yleensä muistamaan.
Kun maailmanlaajuisen koronaviruspandemian vuoksi matkailu on muuten vaikeaa, on pakko tyytyä matkustamaan ajatuksissaan.
Sunrise Avenue ei kuulu omiin suosikkiyhtyeisiini, mutta aina kun kuulen Samu Haberin jättävän hyvästejä Hollywoodin kukkuloille, palaan mielessäni vuoden 2012 ensimmäiseen päivään. Edellinen ilta oli luonnollisesti venähtänyt, eikä iskuilta oltu vältytty.
Sain nimittäin Münchenin Marienplatzilla osuman silmäkulmaani pienestä ilotulitteesta. Ihmiset heittelivät isompia ja pienempiä ”pommeja” minne sattuu, ja huonoksi onnekseni kävelin väärästä paikasta väärään aikaan.
En ollut ainoa, johon sattui, sillä jouduin jonottamaan ambulanssille. Onneksi selvisin mustelmalla ja kuhmulla sekä avuliaan baijerilaisen baarimikon antamilla jäillä.
Seuraavana aamuna olin yllättävän pirteä ja päätin lähteä tutkimaan kaupunkia, kun kaverini jäi vielä nukkumaan hotelliin. Saavuin luisteluradan reunalle, jossa iloiset ihmiset aloittivat uutta vuotta. Taustalla soi Sunrise Avenuen Hollywood Hills, jonka yhdistän aina tuohon vuodenvaihteeseen.
Entä muistatteko vuoden 2004 kesähitin? Romaniaksi laulettu Dragostea din tei raikui sinä kesänä kaikkialla ja myös Yyterin rannoilla juhannuksena. Olimme lähteneet Somerolta isolla porukalla viettämään keskikesän juhlaa ja jossain vaiheessa iltaa olimme lähes kaikki nuotion äärellä.
Joku laittoi soimaan tuon O-Zone-yhtyeen hitin. Ja pian uudestaan. Ja uudestaan. Toinen kappale, jonka yhdistän vahvasti tuohon juhannukseen on Tiktakin Heilutaan, vaikka se julkaistiin jo edellisenä vuonna. Kappaleessa heiluttiin ja niin tekivät myös sitä kuunnelleet.
Seuraavan syksyn ja talven aikana Vicky Rostin Sata salamaa syöpyi ikuisiksi ajoiksi päähäni. Kappale oli toki tuttu jo ennestään, mutta korpilahtelaisessa baarissa levyjä pyörittäneen kaverini vahingossa soittamasta kappaleesta tuli koko lukuvuoden tunnus.
Nyt aina kun sata salamaa iskee tulta, mietin ravintola Ohrantähkää. Kuuleman mukaan kappale soi vielä pitkään joka keskiviikkona, vaikka djt:t vaihtuivat.
Paikkojen lisäksi musiikki liittyy usein päässäni johonkin ihmiseen. Jotkut Ismo Alangon kappaleet muistuttavat vanhasta kaveriporukasta, joka ei enää kokoonnu. Muutamien bändien kohdalla muistan aina vaasalaisen keikkapaikan, jota ei enää ole.
Onneksi on sentään musiikki.
Risto-Matti Kärki
tuottaja