Toisin oli ennen ja osaaminen myös kirjattiin tarkasti ylös niin sanottuihin rippikirjoihin talokohtaisesti viimeistä piikaa ja renkiä myöten. Kinkerien pitäminen oli talolle myös kunnia-asia, pöytään laitettiin väelle parasta, mitä oli tarjota.
Väki kutsuttiin koolle ilmoituksella jumalanpalveluksissa tai tiedotuksella kirkossa. Kuten esimerkiksi vuonna 1873, ”Tulevana sunnuntaina tulevat katekismustutkinto kaikki Torlahden, Hyynisten, Suurikkalan, Hakoisten, Kaukolan, Pitorauman ja Ranevon kyläläiset”. Näin edettiin järjestyksessä jokaisten kylien kohdalta. Vuodessa pidettiin tavallisesti 3–4 kinkerit.
Katekismuskinkerien ohella pidettiin myös lukukinkereitä tai voitiin nämä yhdistääkin.
Mitä sitten väeltä tentattiin? Ulkolukutaitoa ja tekstin ymmärtämistä muun muassa aapisesta, mutta myös Katekismuksen selitysten lukutaitoa ja ymmärrystä. Katekismuksesta kuulusteltiin tavallisesti sen viisi pääkappaletta. Muun muassa Lutherin selityksiä tentattiin ja tavallisimmat rukoukset piti myös osata. Kristinopin erinomainen osaaminen edellytti pääkappalaiden osaamista ja loppukuulustelusta selviämistä.
Ymmärsikö kuulusteltava aina lukemaansa? Kerrotaan, että joillakin papeilla saattoi olla tähän varattuna omia merkkejään rippikirjaan. Luki kyllä, mutta ei ymmärtänyt siitä mitään.
Osaamismerkintöjä oli useampia. Onnellisia ne, jotka saivat rastin tai peräti kaksi, homma sujui. Asteikon toisessa päässä saattoi olla vain pilkku, jos sitäkään. Hyvin vajavaisesti tai kuulusteltava oli täysin osaamaton. Välimerkintöjä, muun muassa puolittaisia rasteja oli myös useampaa sorttia.
Jonkun kohdalla rippikirjassa saattaa olla jostain syystä vain tyhjää. Saatettiin käyttää myös y-kirjainta. Esimerkiksi xy, jolloin osaaminen oli hyvää, mutta ei vielä erinomaista. Jonkinlainen esiaste ylioppilasarvosanoille siis.
Yleissilmäys esimerkiksi Kalannin Vähä-Kudilan, nykyisen kotiseutumuseon, rippikirjoihin 1870-luvulta kertoo, että lukutaito oli jo kohtalaisesti hallussa. Mutta oltiinhan pitäjän sydänmailla. Syrjempänä tilanne oli eri ja virallisissa papereissakin näkyy puumerkkejä pitkälle 1900-luvulle saakka.
Rippikirja ei kerro vain kinkereistä, vaan siitä löytyy paljonkin muuta tietoa henkilöstä. Syntymäaika, missä syntynyt ja mistä tullut, mihin muuttanut tästä paikasta, herran pyhällä ehtoollisella käynnit sekä henkilöä koskevat erikoismerkinnät. Rippikirjaan saatettiin jopa kirjata käräjillä saadut tuomiot. Sekä arpanumeroita, jotka tarkoittivat kuinka mones oli sotaväen kutsuntajärjestyksessä. Vai joutuiko sinne ollenkaan.
Rauno Laine
vapaa toimittaja