Sihy sai äänestyksen jälkeen rakennusluvan

0
Sivistys- ja hyvinvointikeskus eli sihy rakennetaan Viikaistenmäelle. Kuva: SRV Rakennus Oy / Arkkitehdit von Boehm - Renell Oy

Viikaistenmäelle suunniteltu sivistys- ja hyvinvointikeskus (sihy) sai tiistaina rakennusluvan. Luvan myönsi äänestyksen jälkeen kaupungin ympäristö- ja lupalautakunta.

Hillevi Wallin (sdp.) ehdotti kokouksessa, että rakennuslupaa ei myönnettäisi. Asiasta äänestettiin ja Wallinin kanssa rakennusluvan hylkäämisen kannalla oli Tarja Suves (kok.). Äänin 8–2 ympäristö- ja lupalautakunta myönsi sihylle rakennusluvan. Wallin ja Suves jättivät päätökseen eriävän mielipiteen.

Sihyn rakennuslupakysymys käsiteltiin maanrakennuslain perusteella ennen kuin alueen asemakaava on saanut lainvoiman.

Koska kaupunginvaltuusto on tehnyt tämän vuoden huhtikuussa päätöksen asemakaavasta, voidaan rakennuslupa valitusajan päätyttyä myöntää ilman, että lainvoimaa vailla oleva asemakaava vaikuttaisi asiaan. Rakennustöitä ei kuitenkaan saa aloittaa ennen kuin asemakaava on saanut lainvoiman.

Sihyn ulkoalueen varastot, katokset, maalämpökaivot, teatteri ja muut piha-alueen rakennelmat luvitetaan myöhemmin, kunhan suunnitelmat niiltä osin tarkentuvat.

Sihyn rakennukseen sijoitetaan varhaiskasvatuksen yksikkö, yhtenäiskoulu, lukio, nuorisotila, kaupunkiverstas, digitaalinen omatoimikirjasto, Vakka-opisto, musiikkiopisto, monitoimihalli ja sen katsomo sekä kunto-, budo- ja tanssisalit ja uimahalli.

Sihyn tieltä puretaan Viikaisten ja Pohitullin koulut sekä valmistuskeittiö. Palloiluhallin julkisivut kunnostetaan purkualueelta.